Teksti Sonja Karlsson
Kuvat Sonja Karlsson ja Hilja Mustonen

Olen jo pitkään haaveillut, että osaisin ommella. Hurauttaisin itselleni noin vain uuden kesämekon tai rennot housut rantakävelylle.

Todellisuus on toinen: ompelukone on suurin viholliseni. Kun astun metrin päähän rakkineesta, alalanka menee syheröksi ja tikki muuttuu löysäksi.

Haavettani ei helpota se, että uusia kotimaisia printtikangasyrityksiä putkahtelee esiin jatkuvasti. On raidallisia kankaita, kukallisia kankaita, hillittyjä, graafisia ja riemunkirjavia kankaita – niin paljon ihania kankaita!

Mutta sen sijaan, että keskittyisin murehtimaan omaa osaamattomuuttani, olen päättänyt ottaa oppia printtikangasyrittäjien asenteesta.

Kun puhutaan käsityöalasta, puhutaan usein siitä, miten vaikeaa alalla on työllistää itsensä. Se on tietysti totta: käsityö on harvoin kustannustehokasta. Valmiista tuotteesta saatava hinta ei välttämättä ole missään suhteessa sen vaatimaan työmäärään.

Yhtä usein puhutaan kuitenkin siitä, miten käsityöalalla ihmiset tekevät töitä rakkaudesta. Harva käsityöläinen käärii miljoonia taskuihinsa, mutta mielekäs työ ja sen kautta hyvinvoinnin lisääntyminen arjessa ovat asioita, joita rahalla ei saa.

Käsityöalalla paljon on kiinni asenteesta (ja tietysti tuurista, taidosta ja arvostuksesta, mutta sivuutetaan ne seikat tänään).

Kotimaisilla printtikangasfirmoilla asenne tuntuu olevan kohdillaan: yhteisöllisyys, ystävällisyys ja kannustus kukkivat yrittäjien puheissa. Työnteon lomassa pidetään myös hauskaa ja ryppyotsaisuus tuntuu olevan kilometrien päässä.

Noin vuosi sitten joukko ompelualan yrittäjiä lyöttäytyi yhteen järjestääkseen Suomeen suuren ompelutapahtuman. Ommel 2018 järjestetään kesäkuun alussa Espoossa ja tavoitteena on saada liikkeelle tuhansia ompeluun hurahtaneita. Tapahtumassa on markkina-alue, kursseja, luentoja ja työpajoja ja toiveena on, että tapahtuma järjestettäisiin ensi vuonna uudelleen. Kaiken tämän yrittäjät ovat tehneet vapaaehtoisvoimin, ”oikeiden töiden” ohella.

Siinä on se esimerkki, josta haluan ottaa mallia. Me, jotka vietämme aikamme käsityön parissa, emme ole vihollisia keskenämme. Meillä kaikilla on lopulta vain yksi päämäärä: pitää käsityö elävänä tänä hektisenä aikana, jolloin käsillä tehdyn arvostus ei ole itsestäänselvyys.

Päämäärän saavuttamiseksi yhteistyö on elinehto. Sanotaan siis ei kyräilylle ja kyllä ilolle ja yhteisöllisyydelle.

Pääkirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Taidossa 3/18.