Hilding Ekelund oli yksi Suomen arkkitehtuurikentän suurista nimistä.
Kun ylhäältä mäen päältä katsoo alas, näkyy polveilevia tiilikattoja. Näky voisi olla Italiasta, jostain pittoreskista keskiaikaisesta kylästä, mutta se onkin Helsingin Maunulasta, Sahanmäen asuinalueelta.
Sahanmäen alueen suunnitteli arkkitehti Georg Hilding Ekelund (1893–1984).
Ekelund vietti lapsuutensa Kangasniemen maalaismaisemissa. Hän oli ruotsinkielisestä säätyläiskodista, joita oli maaseudulla vain vähän.
Koska Kangasniemellä ei ollut ruotsinkielistä koulua, lähti nuori Hilding 11 kuukautta vanhemman veljensä Ragnar Ekelundin kanssa opiskelemaan Porvoon lyseoon. Siellä he saivat ensikosketuksensa kaupunkilaiselämään ja suuntasivat piirustuslehtiöidensä kera kaduille ja kujille tallentamaan uutta maisemaa.
Innoitus arkkitehtuuriin oli kuitenkin syttynyt pojan mielessä jo aiemmin: kun Ekelundin perheen apteekkari-isä rakennutti perheen kotiin lisäsiiven vuonna 1899. Alta kymmenvuotias Hilding seurasi kiinnostuneena, miten hirret ladottiin päällekkäin ja nivoutuivat yhteen.
Vaikutteita Italiasta
Kun Ekelundin nuorukaiset kirjoittivat ylioppilaiksi, he lähtivät Helsinkiin suuremmille kaduille ja kujille. Siellä Hilding Ekelund alkoi opiskella arkkitehtuuria Suomen Teknillisessä Korkeakoulussa. Opiskeluaikoinaan hän tapasi myös tulevan puolisonsa, Eva Kuhlefeltin – arkkitehti hänkin.
Ekelundin ja Kuhlefeltin valmistumisen kynnyksellä Suomen valtio otti ensimmäisiä haparoivia askeliaan itsenäisenä valtiona. Perinteisesti tuoreet arkkitehdit täydensivät uransa alkutaivalta Euroopan-matkalla, mutta nuoripari joutui odottamaan.
Kohtuullisen pian pariskunta pääsi kuitenkin matkustamaan ensi kerran Italiaan, lokakuussa 1921. He viettivät maassa kymmenen kuukautta kiertäen arkkitehtuuri- ja taidehistorian monumentteja ja vieraillen konserteissa, teattereissa ja elokuvissa.
Matkan tärkein anti oli kuitenkin Italian maisemat: sen maaseutu, pienet kylät ja kaupungit. Niiden kuhiseva elämä lumosi Ekelundin ja Kuhlefeltin, ja luonnoslehtiöt täyttyivät piirustuksista.
Italian talonpoikaisarkkitehtuuri, architettura minores, näkyi molempien arkkitehtien työssä heidän kotimaahansa paluun jälkeen. Välimereltä tutut koristeaiheet, keveät ikkunakehykset ja epäsymmetrian ja symmetrian välinen suhde solahtivat sujuvasti myös suomalaiseen maisemaan.
Lähiöiden arkkitehti
1920-luvulla monet eurooppalaiset arkkitehdit heräsivät yhteiskunnalliseen vastuuntuntoon. He halusivat helpottaa asuntopulaa ja keskittyä kaikkien ihmisten arkeen sen sijaan, että he suunnittelisivat näyttäviä rakennuksia harvojen käyttöön.
Myös Hilding Ekelund omistautui kunnallisen asuntorakentamisen järjestämiseen. Vuosina 1939–1940 rakennettu, Ekelundin suunnittelema Helsingin Olympiakylä oli Suomen ensimmäinen yhtenäinen asuinalue. Sen tarkoituksena oli asuttaa olympialaisten vuoksi kaupunkiin saapuvat urheilijat noin 600 asuntoon.
Vielä laajemmin Ekelund vaikutti Helsingin asuntokantaan 1940-luvulla, kun hän toimi Helsingin kaupunginarkkitehtina. Ekelund suunnitteli esimerkiksi Käpylään kerrostaloryhmän monilapsisille perheille ja hänen kädenjälkensä näkyy myös Puotilassa, Munkkivuoressa, Oulunkylässä, Myllypurossa ja Kontulassa sekä Maunulan Sahanmäessä, joka oli Ekelundin omista suunnitelmista laajin.
Ekelund pyrki tasa-arvoistamaan ihmisten eloa arjen kautta, kotien kautta. Hän käytti monesti työssään vuosituhansia vanhoja ratkaisuja, sellaisia jo hyväksi todettuja. Kaikessa Hilding Ekelundin suunnittelussa oli ihminen lähtökohtana, sillä mitä merkitystä on seinillä ilman asukasta tai vierailijaa.
Jutun lähteinä on käytetty teoksia Katujen kertomaa : Ragnar ja Hilding Ekelundin maalauksellinen kaupunki ja Hilding Ekelund (1893–1983) : Arkkitehti, Arkitekt, Architect.
Teksti Sonja Karlsson, kuvitus Salla Torsti