Tässä juttusarjassa tutustutaan neulomisen aakkosiin. Neulomisen ABC -juttusarjan seitsemännessä osassa tutkitaan lankojen erilaisia rakenteita.
Kun valitset neuleeseen lankoja, kiinnitä huomiota värin, materiaalin ja langan paksuuden lisäksi langan rakenteeseen.
Langat valmistetaan joko koneellisesti tai käsin kehräämällä. Kehrätessä kuidusta muodostuu säikeitä, joilla on kierre. Säikeitä voidaan kerrata yhteen, jolloin muodostuu monisäikeisiä lankoja. Säikeiden lukumäärä ja kierteen tiukkuus luovat langalle sen luonteenomaisen rakenteen, joka vaikuttaa siihen, miten lanka tuo erilaiset neulepinnat esiin.
Tässä jutussa tutkaillaan muutamia tyypillisiä lankarakenteita ja katsotaan, miltä ne näyttävät eri neuletekniikoilla neulottuina pintoina. Juttuun on valittu viisi erilaista lankarakennetta:
- yksisäikeinen, löyhäkierteinen lanka, ns. merinosinkku (vaaleanharmaa)
- kaksisäikeinen, löyhäkierteinen villalanka (luonnonvalkoinen)
- kolmisäikeinen, tiukkakierteinen merinosukkalanka (oljenkeltainen)
- nelisäikeinen, keskitiukkakierteinen sekoitelanka (sinivihreä)
- kymmensäikeinen, s-on-s -kierteinen, ns. kaapelikierteinen lanka (liila)
Kaikista langoista on neulottu tilkku sileää neuletta, pintaneuletta, palmikkoneuletta, pitsineuletta ja kirjoneuletta. Tarkastelemme kuvia ja pohdimme, miten erilaiset langat soveltuvat erilaisille neuletekniikoille.
Sileä neule
Lankarakennetta tarkastellessa yksi keskeinen käsite on silmukoiden erottuvuus (stitch definition) eli se, miten hyvin yksittäiset silmukat erottuvat neulepinnassa. Sileästä neuleestakin näkee, kuinka erityisesti tiukkakierteisestä sukkalangasta (keltainen) ja kaapelikierteisestä langasta (liila) neulotuissa tilkuissa näkyvät yksittäiset silmukat huomattavasti selkeämmin kuin yksisäikeisestä (harmaa) tai kaksisäikeisestä (valkoinen) langasta neulotuissa.
(Voit katsoa tilkkuja tarkemmin zoomaamalla kuvaa.)
Pintaneule
Pintaneule tarkoittaa neuletta, jonka kuviointi syntyy nurjia ja oikeita silmukoita käyttäen.
Tilkuista näkee, että tällaisen neulepinnan tuovat parhaiten esiin langat, joilla on selkeä kierre ja useamman säikeen luoma pyöreä rakenne. Yksi- ja kaksisäikeinen lanka (valkoinen ja harmaa) ovat rakenteeltaan litteitä ja ”velttoja”. Ne eivät saa nurjia silmukoita pompsahtamaan esiin pinnasta samaan tapaan kuin monisäikeiset langat, erityisesti kaapelikierteinen (liila).
Palmikkoneule
Palmikkoneule on hyvin kolmiulotteinen neuletekniikka, jossa vuorottelevat oikeat ja nurjat silmukat sen lisäksi, että silmukoiden paikkaa vaihtamalla luodaan palmikkokuvioita, joissa silmukat siirtyvät toistensa yli. Palmikkoneule on parhaimmillaan mahdollisimman pulleana ja ”pömpseänä”.
Tämän kokeilun langoista yksisäikeinen (harmaa) ja kaksisäikeinen (valkoinen) lanka jättävät palmikot melko litteiksi. Tiukkakierteisellä sukkalangalla (keltainen) neulotut palmikot erottuvat kyllä selkeästi, mutta ne jäävät tavallaan elottomiksi ja kaksiulotteisiksi toisin kuin löyhempikierteisellä nelisäikeisellä (sinivihreä) ja kaapelikierteisellä (liila) langalla neulotut.
Voidaan ehkä sanoa, että palmikkoneuleen tuovat parhaiten esiin profiililtaan pyöreät ja mahdollisimman kuohkeat langat.
Pitsineule
Pitsineule syntyy, kun neuleeseen muodostetaan langankierroilla reikiä ja niiden pariksi tehdään kuvion suunnan kulkuun vaikuttavia kavennuksia. Toki pitsineuleissa usein käytetään lisäksi muitakin tekniikoita.
Kuvan tilkuista voi nähdä, että pitsineuleelle on eduksi, jos lanka ei liikaa pullistu tai pörhisty täyttämään kuvion reikiä. Tässä tiukkakierteinen sukkalanka (keltainen) on parhaimmillaan: sillä syntyy suuri silmukoiden erottuvuus ja se pysyy kuosissaan kuvion mukaan.
Myös litteä yksisäikeinen (harmaa) lanka tuo pitsikuvion hyvin esiin, mutta kuvion muoto on epämääräisempi. Monisäikeiset langat täyttävät näissä tilkuissa pyöreydellään pitsikuviota, mutta tilannetta voisi ehkä korjata suuremmalla puikkokoolla. Näillä langoilla on kuitenkin korkea silmukoiden erottuvuus.
Kirjoneule
Kirjoneuletta syntyy, kun neulepintaa kuvioidaan käyttämällä kahta tai useampaa väriä. Yleensä kirjoneuletta neulotaan kaavion mukaan.
Kirjoneuleessa on tärkeää, että nurjalle puolelle jäävät langanjuoksut eivät erotu oikealle puolelle. Yleensä toivotaan myös, että kirjoneulepinta näyttää ikään kuin pehmeästi maalaukselliselta, eivätkä yksittäisinä erottuvat silmukat luo pintaan turhaa särmikkyyttä. Tässä tekniikassa langalle on siis eduksi, jos sillä on alhainen silmukoiden erottuvuus. Myös langan pieni pörheys palvelee hyvin kirjoneuleessa.
Tämän kokeilun langoista löyhäkierteinen, kaksisäikeinen (valkoinen) lanka toimii loistavasti kirjoneuleessa. Siinä pörheys ja kierteen luonne häivyttävät yksittäisten silmukoiden erottumista. Kirjoneuleissa suositut islantilaiset lopi-langat ovat hyvin löyhäkierteisiä kaksisäikeisiä lankoja, joissa on hiukan pörheyttä. Kuvan tilkuissa myös yksisäikeinen (harmaa) lanka luo maalauksellista pintaa, josta silmukat eivät liikaa erotu, mutta ohuena, velttona lankana siinä saattavat tulla näkyviin nurjan puolen langanjuoksut erityisesti silloin, jos lankojen värikontrasti on suuri.
Tiukkakierteinen sukkalanka (keltainen) pitää napakkuudessaan silmukat erillään toisistaan ja lisäksi sille saattaa käydä samoin kuin yksisäikeiselle langalle: langanjuoksut näkyvät nurjalta puolelta läpi. Myös kaapelikierteisessä (liila) langassa silmukat erottuvat selkeinä ja yksittäisinä, kun taas kuohkeassa nelisäikeisessä (sinivihreä) ne sulautuvat toisiinsa hiukan paremmin.
(Pahoittelen paria neulomisvirhettä, jotka tarkkasilmäinen voi kuvista huomata!)
Suurimman osan langoista lahjoitti kokeilua varten lankakauppa Snurre.
Teksti ja kuvat Minna Luntta
Yläosan kuva Sonja Karlsson