Annika Rimala teki tasaraidoista pitkäkestoista muotia.
Kuvittele 1960-luvun New York. Sen pilviin saakka kohoavat kerrostalot ja Manhattanin valotaulut, kuhisevien katujen ihmisvilinä, suurkaupungin syke.
Näillä kaduilla kulki myös Annika Rimala (1936–2014). Hän oli matkannut Manhattanille, jotta voisi osallistua vuonna 1963 Manhattanille avautuvan nelikerroksisen D/R International -tavaratalon remontointiin. Yksi tavaratalon kerroksista oli omistettu Rimalan työnantajalle, Marimekolle.
Myyjästä vaatesuunnittelijaksi
Palataan ajassa vielä muutama vuosi taaksepäin. Annika Rimala aloitti uransa Marimekolla vuonna 1959 vain 23 vuoden ikäisenä. Armi ja Viljo Ratian perustama tekstiiliyritys oli tuolloin vasta 8-vuotias ja hyvällä kasvun tiellä.
Aluksi Rimala työskenteli Helsingin Eerinkinkadun Muksula-myymälässä. Se oli keskittynyt lasten vaatteisiin ja Rimala toimi vaatteiden myyjänä. Jo ensi tapaamisessa Armi Ratia oli pitänyt Rimalan tyyliä ”omannäköisenä” ja vain vuosi Marimekko-uran alun jälkeen Ratia kutsui Rimalan käymään tehtaan puolella ja sille tielle tämä jäi. Rimala työskenteli Marimekon vaatesuunnittelijana 23 vuoden ajan, vuoteen 1982 saakka.
Rimalan ensimmäinen oma vaatekokoelma esiteltiin vuonna 1961 ja se oli menestys.
Maailmanmainetta
Palataan Atlantin toiselle puolen, vuoteen 1960. Marimekko oli alkanut saavuttaa kansainvälistä mainetta. Rimalan edeltäjän Vuokko Nurmesniemen kädenjälki nähtiin muun muassa tulevan presidentin puolison Jacqueline Kennedyn päällä Sports Illustrated -lehden kannessa.
Vain muutamaa vuotta myöhemmin Marimekko sai oman kerroksensa aiemmin mainittuun manhattanilaiseen tavarataloon. Se oli samalla myös Annika Rimalan kansainvälinen läpimurto. Myymälän avajaisissa paikalla olivat kaikki New Yorkin johtavat lehdet, ja Rimalan suunnittelemia vaatteita nähtiin tulevina vuosina sekä Ellen että Voguen kansissa.
Vain harva pohjoismainen design on yltänyt vastaavaan huomioon – ja Rimalan suunnittelu-uran menestynein tuote ei ollut vielä edes syntynyt.
Raidoista on moneksi
On sanottu, että Marimekon asut kuvastivat aikaansa. Niissä näkyi muuttuva yhteiskunta ja kulttuuri: musiikki, arkkitehtuuri ja kuvataiteet. 60-luvun loppua kohden pukeutuminen muuttui yhteneväisemmäksi, sillä miltei kaikki vetivät jalkaansa siniset farmarit.
Annika Rimala keksi vastaukseksi kehitykseen Tasaraita-trikoon. Hänen ajatuksensa oli, että tasaraita täydentää muodikkaat farkut ja se sopii kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Tasaraita suunniteltiin kaikille sopivaksi arkivaatteeksi – ja sellainen siitä tuli.
Tasaraitaa voi kuvitella näkevänsä missä tahansa: politiikoilla ja yliopiston käytävillä, päiväkodeissa ja kouluissa, illanvietoissa ja kiireisen aamun pelastajana. Se on samanaikaisesti siisti ja leikkisä arkivaate, joka on riittävän särmikäs myös vähintään puoliviralliseen pukeutumiseen.
Tasaraidan salaisuus piilee millitarkassa suunnittelussa. Kuosi näyttää yksinkertaiselta ja vaivattomalta, se on riittävän simppeli käydäkseen miltei jokaiseen makuun. Ehkäpä kuosissa näkyy myös ripaus Rimalan koulutustaustaa graafikkona, sillä graafikoilla on usein tuo maaginen taito saada yksinkertainen näyttämään äärettömän hienolta.
Armi Ratia vastusti alkuun ajatusta tasaraitatrikoosta. Hän ei uskonut arkisen vaatteen menestykseen ja trikoota ei materiaalina arvostettu. Rimala sai kuitenkin luvan tuottaa pienen erän raidallisia vaatteita vuonna 1969. Ne myytiin nopeasti, ja vuosien saatossa Tasaraidasta kehkeytyi Marimekon menestynein tuote, joka ei ole kertaakaan poistunut tuotannosta.
Jutun lähteenä on käytetty teosta Annika Rimala 1960–2000 : Väriä arkeen. Juttu on julkaistu ruotsiksi Taidossa 2/21 otsikolla Kärlek till ränder.
Teksti Sonja Karlsson, kuvitus Salla Torsti