Klassikko on kestävä, ajaton ja monikäyttöinen. Se elää kanssamme vuosikymmenien ajan, ja tuntuu aina kiinnostavalta.
Taito 1/26 ilmestyy irtonumeromyyntiin 28.1. Tilaajille se saapuu saman viikon aikana.
Taidon 1/26 käsityöohjeet ovat tehneet Käsityökekkereiden Veera Jussila, Puikkomestarinakin tunnettu Tiina Kaarela, Nupunupu-nimellä tunnettu Maria Kostamovaara, Eeva Rapola, Sarianna Lehtonen, Päivi Kovanen, Pirjo Brax ja Sanna Nuutinen.
Taito 1/26 sisältää kuusi upeaa neuleohjetta: kaksi lämmintä neulepaitaa sekä yhden neuletakin, neulotun hameen, baskerin ja raikkaan raidallisen huivin. Lisäksi yksi ohjeista innostaa matonkudontaan ja toinen ompeluun ja kirjontaan.
Tutustu Taito-lehden 1/26 ohjemallistoon
Kunkin mallin esittelyn yhteydessä on kerrottu mallityössä käytetyt materiaalit. Ohjeissa käytetyt materiaalit voi kuitenkin korvata useilla eri vaihtoehdoilla. Jos vaihdat neuloessa ohjeessa käytettyä lankaa, kiinnitä huomiota tiheyteen, juoksevuuteen ja materiaaliin. Otathan huomioon, että käytetyn langan vaihto voi vaikuttaa valmiin työn kokoon ja ulkonäköön sekä langan menekkiin. Ongelmatilanteissa voit olla yhteydessä toimitukseemme: autamme sinua parhaamme mukaan.
Väre-paita
Pirjo Braxin suunnittelema Väre–paita on unisex-mallinen ja sen neulominen aloitetaan helmasta edeten ylöspäin kohti pääntietä. Hihat neulotaan erikseen ja ne yhdistetään paitaan lopuksi ompelemalla. Paidan pintaneule muodostuu valepalmikoista, minkä ansiosta neule on mukavan joustava ja mukautuva.
@piibrax #värepaita

Suunnittelija Pirjo Brax.
Koko 1 (2, 3, 4) (5, 6). Vartalon ympärys 89,5 (96, 102,5, 115) (128, 137,5) cm.
Valitse koko, jonka vartalon ympärys on n. 5–7 cm väljempi kuin käyttäjän vartalon ympärys. Ota huomioon, että mallineule on kuohkeaa ja joustavaa.
Lanka DK-vahvuinen lanka (noin 200–220 m/100 g).
Mallipusero on neulottu Linkulla Spinnerin Trefald-langalla (50 % suomalainen alpakka, 50 % suomenlampaanvilla, n. 220 m/100 g), sävy harmaa.
Menekki 550 (600, 650, 750) (800, 850) g.
Puikot 3 mm:n ja 3,5 mm:n pyöröpuikot 60–80 cm:n kaapelilla, 3,5 mm:n pyöröpuikot 40 cm:n kaapelilla sekä 3 mm:n ja 3,5 mm:n sukkapuikot hihoihin, tai käsialan mukaan.
Lisäksi 2 kpl silmukkamerkkejä, apulankaa tai silmukanpitimiä, parsinneula.
Tiheys 25 s ja 27 krs = 10 x 10 cm mallineuletta kaavion mukaan 3,5 mm:n puikoilla viimeistelyn jälkeen.
Hyvä seura -huivi
Hyvä seura -huivi syntyy kahdesta vyyhdistä fingering-vahvuista lankaa. Pirteän raidallinen huivi on Eeva Rapolan suunnittelema ja sen alareunaa koristaa yksinkertainen palmikko-osa, joka neulotaan intarsiatekniikalla.
@eeva_helen #hyväseurahuivi

Suunnittelija Eeva Rapola.
Koko Yksi koko. Leveys noin 190,5 cm.
Lanka Fingering-vahvuinen lanka (n. 400 m/100 g).
Mallihuivi on neulottu Aaran Mieli-langalla (75 % merinovilla, 25 % nailon, 425 m/100 g), sävyt puolukka (PV) ja rae (KV).
Menekki
PV: 100 g tai 350 m muuta fingering-vahvuista lankaa.
KV: 100 g tai 210 m muuta fingering-vahvuista lankaa.
Puikot 3 mm:n pyöröpuikot vähintään 60 cm:n kaapelilla tai käsialan mukaan.
Lisäksi Palmikkopuikko, päättelyneula.
Tiheys 25 s ja 36 krs = 10 x 10 cm sileää neuletta kasteltuna ja pingotettuna.
Usva-paita
Päivi Kovasen Usva-paidan yläosa neulotaan sileäpintaisella villalangalla ja alaosa pörröisellä bukleelangalla. Paita neulotaan yhtenä kappaleena hartioilta helmaan ja siinä on vajaamittaiset, alaspäin levenevät hihat. Vartalossa ja hihoissa neuletta muotoillaan lisäyksillä ja puikkokokoa vaihtamalla.
@norra.isleofwool #usvapaita

Suunnittelija Päivi Kovanen.
Koko 1 (2, 3, 4) (5, 6, 7, 8). Vartalonympärys 85,5 (93,5, 97,5, 104) (110,5, 116, 122,5, 132) cm.
Neuleen kainalolinja asettuu hieman rinnankorkeuden alapuolelle. Valitse koko, jossa valmiin neuleen vartalon ympärys on n. 6–8 cm väljempi kuin rinnanympäryksesi.
Lanka Aran-vahvuinen villalanka (n. 165 m/100 g) ja bukleelanka (n. 220 m/100 g) tai muu saman vahvuinen pörrölanka.
Mallipaita neulottu Säie Wool Merino Aran -langalla (100 % superwash merino, 190 m/115 g), sävy Fog Mr. Fogg ja Säie Wool bukleelangalla (100 % superwash merinobuklee, 220 m/100 g), sävy Fog Mr. Fogg.
Menekki
Aran-lanka: 115 (115, 130, 150) (150, 160, 180, 180) g.
Bukleelanka: 200 (200, 200, 250) (250, 300, 300, 350) g.
Puikot 4 mm:n ja 4,5 mm:n pyöröpuikot 40 cm:n kaapelilla sekä 4,5 mm:n ja 5 mm:n pyöröpuikot 100 cm:n kaapelilla.
Lisäksi Silmukkamerkkejä (yksi erilainen KAM-merkiksi), apulankaa tai silmukkakaapeleita, päättelyneula.
Tiheys
Aran-lanka: 18 s ja 26 krs = 10 x 10 cm sileää neuletta 4,5 mm:n puikoilla kastelun jälkeen.
Bukleeanka: 15 s ja 26 krs = 10 x 10 cm 4,5 mm:n puikoilla sileää neuletta kastelun jälkeen.
Palstain-neuletakki
Farkkujen tai hameen kaveriksi sopiva Palstain-neuletakki on Veera Jussilan suunnittelema. Ohuen neuletakin alle sopii paita jos toinenkin, joten se sopii hyvin myös kerrospukeutumiseen. Takin joustinta muistuttava pintaneule koostuu vain oikeista ja nurjista silmukoista, minkä ansiosta takin neulominen ei käy tylsäksi.
@kasityokekkerit #palstainneuletakki


Suunnittelija Veera Jussila.
Koko (1, 2, 3, 4) 5, 6, 7, 8 (9, 10, 11, 12). Rinnanympärys (103, 115, 119,5, 122,5) 127, 135,5, 138,5, 143 (155, 162,5, 175,5, 183) cm.
Valitse koko, jonka rinnanympärys on n. 15 cm käyttäjän rinnanympärystä suurempi.
Lanka Fingering-vahvuinen lanka (noin 366 m/100 g).
Mallitakki on neulottu Aaran Lauha-langalla (90 % superwash merinovilla, 10 % pellava, 366 m/100 g), sävy Aava.
Menekki (350, 360, 370, 380) 420, 460, 500, 540 (640, 700, 800, 900) g / (1285, 1320, 1355, 1395) 1540, 1685, 1830, 1980 (2345, 2565, 2930, 3295) m.
Puikot 3 mm:n ja 3,5 mm:n pyöröpuikot 80 cm:n kaapelilla.
Lisäksi 10–14 nappia (halkaisija 1,8 cm), silmukkamerkkejä, avattavia silmukkamerkkjä, päättelyneula.
Tiheys 27 s ja 34 krs = 10 X 10 cm sileää neuletta tasona 3,5 mm:n puikoilla pingotettuna.
Teroittava neulatyyny
Sanna Nuutinen laati ohjeen hitomezashi–kirjailulla koristeltuun neulatyynyyn, jonka hauskana yksityiskohtana on mukana kulkeva teroitustyyny. Käytössä tylsistyvät nuppineulat on helppo saada taas teräviksi pistelemällä niitä teräsvillalla täytettyyn pieneen tyynyyn.
@sannikanen #teroittavaneulatyyny

Suunnittelija Sanna Nuutinen.
Koko 8 cm x 10 cm x 8 cm.
Tarvikkeet
Kaavapaperia.
Lyijykynä.
Jäljennöspaperia kankaalle.
40 cm x 17 cm:n pala sinistä puuvillakangasta.
40 cm x 12 cm:n pala ruskeaa puuvillakangasta.
Kangasta kahteen 11 x 11 cm:n kokoiseen palaan.
40 cm x 12 cm:n pala silitettävää tukikangasta.
Kangasliitu.
Sashikoneula.
Yksi vyyhti sashikolankaa tai yksi kerä DMC Coton Perlé 5 -lankaa.
Ruskeaa ompelu- ja tikkauslanka.
Tummansinistä ompelulanka.
No. 0000 teräsvillaa.
Painoksi riisiä tai koristehiekkaa.
Greta-baskeri
Ylhäältä alas neulottava Greta-baskeri on nopea neuloa ja sen voi pukea päähän monella tyylillä. Maria Kostamovaaran suunnittelema baskeri neulotaan DK-vahvuisesta langasta yhdessä silkkimohairin kanssa, jolloin neuloksesta tulee kauniin laskeutuva. Baskerin yläosa neulotaan sileänä neuleena ja alaosa ainaoikeinneuleena.
@nupunupun #gretabaskeri

Suunnittelija Maria Kostamovaara.
Koko 1 (2, 3, 4). Päänympärys n. 49,5 (52, 54, 56,5) cm.
Valitse koko, jonka päänympärys on n. 2–3 cm käyttäjän päänympärystä pienempi. Baskerin kokoa on helppo muokata muuttamalla lisäysten ja kavennusten määrää sopiviksi.
Lanka DK-vahvuinen lanka (n. 240 m/100 g) sekä lace-vahvuinen lanka (n. 310 m/25 g).
Mallineule on neulottu Vuonuen Pentti-kampalangalla (70 % suomalainen villa, 30 % tencel, 240 m/100 g) sävy tummansininen sekä Lang Yarns Lace -langalla (58 % mohair, 42% silkki, 310 m/25 g), sävy 0025.
Baskeri neulotaan pitäen molempia lankoja yhdessä.
Menekki
DK-vahvuinen lanka: 55 (60, 70, 80) g tai 132 (144, 168, 192) m.
Lace-vahvuinen lanka: 11 (12, 14, 16) g tai 132 (144, 168, 192) m.
Puikot 3 mm:n pyöröpuikot vähintään 100 cm:n kaapelilla, jos käytät magic loop -tekniikkaa tai 3 mm:n sukkapuikot ja 3 mm:n pyöröpuikot 40–50 cm:n kaapelilla (tai käsialan mukaan).
Lisäksi 8 silmukkamerkkiä, 1 avattava silmukkamerkki, päättelyneula.
Tiheys 22 s ja 31 krs = 10 x 10 cm sileää neuletta sekä 17 s ja 40 krs = 10 x 10 cm ainaoikeaa neuletta pyöröneuleena ja kevyesti pingotettuna.
Armi-matto
Raidallinen Armi-matto on kudottu kuvikas-sidoksella, jolloin matto on kaksinkertainen ja kuvio toistuu peilikuvana maton toisella puolella. Sarianna Lehtosen suunnittelema matto on saanut inspiraationsa Armi Ratian ja Marimekon vahvoista kuoseista.
@studio_sarianna_lehtonen #armimatto

Suunnittelija Sarianna Lehtonen.
Koko 60 x 92 cm.
Loimilanka Suomen langan 12-säikeinen Molla Kalalanka (100 % puuvilla), sävy tomaatti (44) ja 12-säikeinen Liina Kalalanka (100 % puuvilla, tex 30 x 12), sävy puuteri.
Kude Lankavan Lilli-ontelokude (80 % kierrätyspuuvilla, 20 % polyesteri), sävyt punainen ja beige.
Sidos Kuvikas.
Varsimäärä 4.
Polkusmäärä 4.
Loimi
Loimen pituus 1,8 m. Tästä kudottiin n. 0,95 m:n mittainen matto.
Leveys pirrassa 64,3 cm.
Lankaluku 193 + 4 reunalankaa.
Loimen tiheys 3 l/cm.
Pirta 30/1.
Loimilangan menekki
Tomaatti (44) 80 g.
Puuteri (15) 80 g.
Kude
Kuteen menekki
Punainen (14) 0,6 kg.
Beige (3) 0,6 kg.
Kuteen tiheys 4 l/cm.
Kirsi-neulehame
Kirsi-hame on Tiina Kaarelan suunnittelema klassinen polven yläpuolelle ulottuva puolihame, jonka etuosaa koristaa palmikkokuvio. Hame neulotaan DK-vahvuisesta langasta ylhäältä alas ja siinä on vyötäröllä kuminauhakuja.
@puikkomaisteri #kirsineulehame


Suunnittelija Tiina Kaarela.
Koko 1 (2, 3, 4). Vyötärön ympärys (vyötärönauhan alapuolella) 66,5 (71,5, 80, 84) cm. Lantion ympärys 104 (112,5, 124, 128,5) cm.
Tarvittaessa lisää tai poista lisäyskerroksia lantiosi muodon mukaan. Ylhäältä alas neulottavaa hametta voi sovittaa työn edetessä.
Lanka DK-vahvuinen lanka (n. 225 m/100 g).
Mallineule on neulottu Handun Huumasta (75 % merinovilla, 25 % polyamidi, 225 m/100 g), sävy lehmuksenvihreä.
Menekki 260 (300, 340, 380) g / 585 (675, 765, 855) m.
Puikot 3 mm:n ja 4 mm:n pyöröpuikot 80 cm:n kaapelilla.
Lisäksi 15 kpl silmukkamerkkejä, joista kaksi muista erottuvaa kerrosmerkiksi ja kaavion merkiksi, apupuikko, päättelyneula, tarvittaessa 3 mm:n levyistä vyötärökuminauhaa.
Tiheys 19 s x 32 krs = 10 x 10 cm sileää oikeaa 4 mm:n puikoilla, pingotuksen jälkeen.
Kuvat Sonja Karlsson
Kuvausjärjestelijä Maria Kostamovaara
Malli Lotta Bäck
Mallin meikki ja hiukset Heidi Pehkonen
Kuvauspaikka @70luvuntalossa