Tamperelaisen tekstiilisuunnittelijan Karkelo-yritys on toiminut vuodesta 2004 lähtien. Muun muassa Samujille, Liinalapselle ja Fazer Myllylle työskennellyt Hynninen on erikoistunut kankaiden suunnitteluun ja tuotekehitykseen. Erityisen kiireisenä hänet pitävät vanhojen autojen harrastajat verhoilukangaspyyntöineen.
Miten sinusta tuli kutoja?
Aloitin opiskeluni Lahden Käsi- ja taideteollisessa vuonna 2001. Kun pääsin ensi kertaa kangaspuiden äärelle, mallisuunnittelun ja materiaalikokeilujen pariin, koin, että löysin oman paikkani. Vaikka en oikeastaan ollut edes harrastanut tekstiilitöitä, tunsin, että hallitsin homman heti. Tekniset taidot ovat toki vaatineet opiskelua, mutta suunnittelu tuntui heti luontevalta, aivoilleni sopivalta.
Mikä kutomisessa kiehtoo?
Oman, konkreettisen kädenjälkensä näkeminen kiehtoo, samoin kuuluminen ikiaikaiseen kankaankutojien ketjuun. Olen kiinnostunut myös kankaiden rakenteista: kun teen alkuperäisen mallin mukaan suunniteltuja verhoilukankaita, tutkin niitä suurennuslasilla, puran pienistä näytteistä langan kerrallaan ja kirjaan rakenteen ruutupaperille.
Mikä on lempimateriaalisi?
Ulkonäkönsä ja tuntunsa puolesta lempimateriaalini on villa. Niin villan kuin muidenkin tekstiilikuitujen massatuotantoon liittyy kuitenkin epäkohtia, jotka vaikeuttavat yhden materiaalin nostamista ylitse muiden. Olen kiinnostunut myös uusista materiaali-innovaatioista, kuten biomuokatusta selluloosakuidusta ja kierrätyskuidusta, jota saadaan liottamalla puuvillalumppua.
Mitä sinulla on työn alla juuri nyt, talvella 2017?
Suunnittelen ja kudon vanhojen autojen verhoilukankaita, jotka pitävätkin minut kiireisenä – tuoreen Turun Sanomien uutisen mukaan EU:n alueella on lähes 800 000 museoautoklubeihin rekisteröitynyttä mobilistia! Tällä hetkellä valmistelen loimea vuoden 1958 Peugeot 403:n verhoilukankaaseen. Autokankaita on ihana tehdä, koska asiakkaat ovat aivan mahtavia: innostuneita, omistautuneita ja kädentaitoja arvostavia.
Mitä tulevaisuutesi kutojana näyttää?
Valoisalta, sillä töitä riittää, ja minulla on koko ajan jokin homma työn alla. En muista, koska olisin viimeksi ollut tilanteessa, jossa minulla ei olisi ollut mitään projektia… Ammattitaidon kasvamisen myötä myös asiakaskunta laajenee, ja työtkin muuttuvat vaativammiksi.
Millainen on onnistunut työpäiväsi?
Sellainen, että olen saanut itseni varhain liikkeelle, sillä aamut ovat minulle tehokkainta työaikaa. Pidän siitä, kun pystyn keskittymään koko päivän intensiivisesti johonkin tiettyyn asiaan, jolloin työ eteneekin joutuisasti. Olen vuosien varrella huomannut, että kaikelle on aikansa: jos jokin homma ei ota onnistuakseen jonakin päivänä, se kannattaa siirtää seuraavalle.
Miten työsi on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana?
Työni on yhä enemmän ja enemmän aineetonta, sillä toimin paljon konsultointi- ja tuotekehittelytehtävissä. Yritykset saattavat esimerkiksi suunnitella sisustustekstiileitä, mutta eivät oikein omaa ammatillisia valmiuksia – silloin he kääntyvät minun puoleeni. Mutta jos puhutaan pelkästä kutomisesta, se ei ole muuttunut mitenkään.
Mitkä asiat inspiroivat sinua?
Ennen kaikkea asiakkaat, se, että voin vastata heidän toiveisiinsa. Nautin myös haasteista ja siitä, että kehityn ammatillisesti. Pysähtyneisyys tappaa luovan ihmisen motivaation.
Ammatillinen esikuvasi?
Bauhausin kutojamestari Gunta Stölzl, joka valitettavasti jäi miesmestarien varjoon. Hän oli todellinen edelläkävijä, joka yhdisti taidokkaasti vanhan käsityöperinteen ja modernin, teollisen tekemisen. Olen itsekin samaa mieltä: jos jonkin asian voin tehdä koneella, se kannattaa tehdä sillä. Asiakas harvemmin välittää, onko kangas kudottu perinteisillä kangaspuissa vaiko teollisella kutomakoneella.
Teksti ja kuvat Jonna Hietala
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Taidossa 1/17 otsikolla Mitä kuuluu, Katja Hynninen?