Keraamikko ja kuvataiteilija Sussi Henrikson on löytänyt oman paikkansa Nauvosta, Turunmaan saariston sydämestä.
Kun lauttaliikenne käynnistyi Paraisten ja Nauvon välillä 1950–luvulla, oli Sussi Henriksonin isoisällä sormensa pelissä asian kanssa. Sieltä Henriksonin perhe on kotoisin, saariston sylistä, ja siellä hän vietti kesänsä pikkutyttönä, vaikka perheen varsinainen koti oli Ruotsissa.
Vuosia myöhemmin Sussi Henrikson kouluttautui keraamikoksi yksityisessä Nyckelviksskolanissa Lidingössä, Tukholman lähellä. Sitten Henrikson rakastui suomalaiseen mieheen, ja päätti, että hänen on aika palata Suomeen. Henrikson muutti Turkuun.
– Olin mukana perustamassa galleria Joellaa Aurajoen rantaan. Siellä oli pitkään työpajani. Toimin kuuluisan keraamikon Valentina Modigin harjoittelijana, ja myöhemmin pääsin vielä opettamaankin alaa työväenopistolle, muistelee Henrikson.
Paluu kotiin
Sussi Henriksonin isoisän vanha kesämökki sijaitsi lähellä Nauvon kirkonkylää. 1990-luvulla Henrikson päätti remontoida siitä talviasuttavan, jotta hän voisi olla saaristossa vuoden ympäri.
Vuosituhanteen vaihteen aikoihin hänelle tarjoutui mahdollisuus ostaa ränsistynyt talo Nauvon kirkon vierustalta. Tarjous sattui juuri sopivaan aikaan: Henrikson toimi määräaikaisena läänintaiteilijana ja talon kokonaisvaltainen remontointi voitiin aloittaa.
– Nyt meillä on talossa vuoden ympäri auki oleva hotelli, jossa on seitsemän kahden hengen huonetta. Olemme halunneet säilyttää rakennuksen vanhan viehätysvoiman niin hyvin kuin mahdollista, ja mielestäni olemme onnistuneet siinä hyvin. Ulkorakennukset ja tornilla varustetun ateljeen rakensimme myöhemmin, ja puutarhan olemme myös uusineet.
Sussi Henriksonilla on ollut useita näyttelyitä ja hotellin lisäksi hän on pyörittänyt kahvilaa. Kahvilan astiat olivat hänen itsensä valmistamia ja Henriksonin keramiikkaa myytiin kahvilaa vastapäätä olevassa puodissa.
– En kuitenkaan ole niin innostunut valmistamaan tuotteita sarjoissa. Haluan löytää jotain uutta koko ajan. Kerran meillä oli näyttely, jossa oli tekemiäni kirjainkuppeja. Niitä oli miltei neljäsataa esillä. Oli hauskaa, kun kävijät jättivät erilaisia kupeilla kirjoitettuja viestejä meille. Siinä näkyy mielestäni leikkisyys, se oli kuin interaktiivista keramiikkaa, ja juuri sellaisesta pidän.
Keramiikka voitelee sielua
Sussi Henrikson kuvailee itseään eläväiseksi, ja hänen ystävänsä täydentää kuvausta sanoilla luova ja verbaalisesti lahjakas.
– Kaikki käsityö, ja etenkin keramiikka, vaatii paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Olen oppinut ottamaan vähän rauhallisemmin, opettelemaan uusia tekniikoita ja asioita. Keramiikkaa on niin paljon erilaista, kaikkea taiteesta käyttöesineisiin. Ateljeeni valmistui vuonna 2010, ja siellä on tällä hetkellä talvikauden työpaikkani. Saven työstäminen dreijalla on minun joogaani, jonka jälkeen katkaisen virrat melomalla kajakilla, Henrikson nauraa.
Keramiikan myymisellä on vaikea elättää itsensä, ja useimmilla, jotka elävät saaristossa, onkin monta rautaa tulessa samanaikaisesti. Saaristossa monet työpaikat ovat nykyään sidottuja matkustajamääriin, eivätkä niinkään maanviljelyyn ja kalastukseen kuten aiemmin.
Sussi Henriksonin hotelli Lanternassa parasta on hänen mielestään mahdollisuus tavata ihmisiä, joita ei koskaan muutoin tulisi tavattua.
– Kiitos Saariston rengastien meillä vierailee monia pyöräilijöitä. Sesongin ulkopuolella vierailijat tulevat kauempaa, Uudesta Seelannista, Kanadasta ja Venezuelasta. Monesti meillä yöpyy myös lintubongareita, kun lautat ulkosaaristoon lähtevät niin aikaisin ja tulevat takaisin Nauvoon niin myöhään. Heille tarjoilen aamiaisen itse ja saan samalla mahdollisuuden tavata ihmisiä.
Teksti Ulla Miettunen, kuvat Sonja Karlsson
Juttu on ensimmäisen kerran julkaistu ruotsiksi Taidossa 1/19 otsikolla ”Lanterna i skärgårdens famn”.