Tutustu Taidon 4/19 Heinäpellolla-ohjemallistoon

Käsityöperinteet ovat arvokkaita. Ne edustavat pysyvyyttä elämässä. Mutta perinteetkin uusiutuvat, jotta ne säilyvät. Taito pyysi seitsemää käsityöohjeiden suunnittelijaa pohtimaan omaa suhdettaan käsityöperinteisiin ja suunnittelemaan sen pohjalta Taitoon 4/19 uusia käsityöohjeita.

Elonkukka-rannekkeet

Pellon piennarta kulkiessa saattaa törmätä matarakasveihin. Niiden juurista lähtee Elonkukka-rannekkeiden pohjavärinä oleva oranssinpunertava värisävy. Ympärillä kukkivat kullankeltaiset kukat, joiden terälehdistä aurinkoisen keltainen väri siirtyy värjärin käsissä lankaan.

Rannekkeiden kuvioaiheet ovat perinteisiä kirjovirkkausmalleja Pohjanmaalta uudelleen väritettynä. Aikoinaan länsirannikolla voimakkaan värisillä ja koreilla virkatuilla rannekkeilla liehiteltiin itselle sulhoa. Sopisiko korumaisilla rannekkeilla lähteä svengaamaan tänä päivänä latotansseihin?

Suunnittelija Anna-Karoliina Tetri

Hyvä kakku -patakintaat

Inspiraatio patakintaisiin on peräisin mummolan pullantuoksuisesta tupakeittiöstä. Hyvä kakku -patakintaissa yhdistyy kirjonta ja tilkkutyöt. Niihin voi hyödyntää pieniäkin tilkkukopan aarteita: kintaiden ei tarvitse olla keskenään samanlaiset, jos niissä käyttää yhteensopivia värejä. Kaavan mitat on laadittu niin, että ne voi piirtää ruutupaperin avulla.

Ehkä kirjomalla kintaisiin ”älä tule paha kakku, tule hyvä kakku”, osa siitä taiasta, jolla mummo sai pullat, kakut ja leivonnaiset onnistumaan, siirtyy kintaisiin. Parhaan loitsutehon saamiseksi pyydä oman suvun kakkumestaria kirjoittaman kintaisiin kirjottava teksti.

Suunnittelija Saara Toikka

Heinäpoluilla-laukku

Heinäpoluilla-laukussa vanha perinnetekniikka näkyy uudella tavalla: siinä yhdistyy ryijyt ja ompelukoneen surina. Heinäpoluilla-laukkuun on käytetty ryijyn teosta tuttua tekniikkaa, mutta struktuuri on ommeltu ompelukoneella tilkkulaatikon aarteista. Laukku sopii niin kirjastoautolle, kauppakassiksi kuin myös käsityölaukuksi. Sen sisälle mahtuu maitotölkit, kirjat ja lukematon määrä ihania lankoja tai kankaita!

Suunnittelija Veera Jussila

Hermanni-palmikkopipo, Marketta-pitsiraitapipo, Jaakko-kauluri ja Heinä-Maija -sormikkaat

Ennen vanhaan heinänteon aloittamisen merkkipäiviä oli monia: Hermannilta heinään (12.7.) tai Marketan päivänä (20.7.) oli aika niitulle käydä. Vetelissä heinänteko aloitettiin Jaakon päivästä (25.7.), kun eteläisessä Suomessa se tehtiin jo vanhana Marian päivänä, ”Heinä-Maijana” (2.7.).

Marketta– ja Hermanni-pipojen yksityiskohdat ovat saaneet innoituksen kansallispuvuista. Kansannainen neuloi sukkiin tavallisimmin sauman taakse, teki sen molemmin puolin levennykset ja kavennukset. Pipoissa letti ja pitsiraita toimivat ohjureina – silmukkamerkkejä ei tarvita – kun päälaen kavennukset tehdään aina kuvioraitojen reunoilla. Helppoa kuin heinänteko.

Suunnittelija Marjo Vainio

Nocturne-kirjoneulepusero, -hiuspanta ja -hiusdonitsi

Nocturne-neulekokoelmaan on tallennettu menneiden kesien muistot ja tuoksut. Kokoelmassa kirjoneulepinnoilla leikkivät ikiaikaiset perinnekuviot. Revonnenät, kannuksenpyörät, konnikkaiskoivet ja pilpuslehtoset – kuinka valtavan monipuolinen kansanomaisten kuvioaiheiden maailma käsityöperinteestä löytyy.

Suunnittelija Monica Kouvalainen

Klaara-tyyny

Käsityöperinteet ovat elävä polku historiaan ja samalla jotain, jota pitkin voi kulkea tulevaan. Klaara-tyynyjen sidos on mitä perinteisin taalainsidos, langatkin tyynyissä pääosin pellavaa. Silti, tai siksi, ne istuvat tämän päivän koteihin tuoden mukanaan lämpimän tuulahduksen kankaankudonnan ikiaikaisesta jatkumosta.

Suunnittelija Tiia Eronen

Saarni-neuletakki

Saarni-neuletakki on saanut vaikutteensa pellon pientareella vietetyistä hetkistä ja luonnosta, joka on tarjonnut innoitusta yllin kyllin kautta aikojen. Saarni lämmittää loppukesän viilenevissä illoissa ja syksyn koleina päivinä tuoden harteille lämpimän muiston menneestä kesästä.

Suunnittelija Ronja Hakalehto

Kuvat Sonja Karlsson
Ohjeet tuotteiden tekoon löydät Taidosta 4/19. Osta lehti irtonumeromyyjiltämme tai tilaa se Taidon verkkokaupasta.