Viktor Jansson oli yksi sotien välisen ajan merkittävimpiä kuvanveistäjiä Suomessa.
Kuvanveistäjän kädet muovaavat kiveä. On vuosi 1910 Pariisissa, Viktor Jansson (1886–1958) on urallaan läpimurron kynnyksellä.
Muutamaa vuosikymmentä aiemmin Jansson oli syntynyt helsinkiläiseen kauppiasperheeseen. Hän kävi ruotsinkielistä koulua, missä hän sai lempinimekseen Faffan – tarinan mukaan liikunnanmaikan kommentin pohjalta.
Koulunkäynti oli taideaineita lukuun ottamatta hankalaa. Vain 17-vuotiaana Jansson päätti jättää koulutien ja ryhtyä taiteilijaksi. Suku kauhistui, mutta suotta.
Pariisin vaikutus
Viktor Jansson vietti nuorena kahteen otteeseen aikaa Pariisissa. Lähtiessään nuori Jansson ei luultavasti tiennyt, miten merkittävästi siellä vietetyt vuodet vaikuttaisivat hänen uraansa.
Pariisissa Jansson valmisti ne 12 veistosta, joiden voi sanoa olleen käänteentekeviä hänen urallaan. Veistokset olivat esillä Suomessa vuonna 1911 ja ne keräsivät kehuja, kiitosta ja keskustelua. Suomen Valkonauhaliiton jäsenet vaativat erityisesti kahden eroottissävytteisen, Hämärän ja Intohimon eli Passion, veistosryhmän kieltämistä.
Pariisissa Jansson tutustui myös tulevaan puolisoonsa, ruotsalaiseen Signe ”Ham” Hammarsteniin. Myös hän oli taiteilija ja tuli tunnetuksi piirtäjänä ja graafikkona. Hammarsten suunnitteli postimerkkejä ja seteleitä, piirsi pilapiirroksia ja teki uransa aikana satoja kirjankansia.
Pariskunta vihittiin vuonna 1913 Hammarstenin perheen kesäkodin kalliolla Ruotsissa. Pari asettui asumaan Helsinkiin ja heille syntyi kolme lasta – Tove, Per-Olov ja Lars – jotka kaikki loivat uran taiteilijoina.
Naisia ja soturihahmoja
Voi sanoa, että kaikki sotien välisen ajan kuvanveistäjät jäivät Suomessa Wäinö Aaltosen varjoon. Niin kävi Viktor Janssonillekin, vaikka hän saikin tunnustusta kollegoiltaan ja keräsi lukuisia palkintoja.
Uransa alkuaikoina Janssonin työt olivat impressionistisia. 1910-luvun aikana hänen teoksensa kulkivat pelkistetympään suuntaan eurooppalaisten esikuvien innoittamina. Tyylin vaihdos keräsi kiitosta, mutta myös moitteita.
Janssonin lempiaiheita olivat tyylitellyt naishahmot ja suihkulähdeveistokset, joissa esiintyi kaloja, lapsia ja merenneitoja. Perheen naiset tottuivat olemaan taiteilijan malleina ja esimerkiksi Helsingin Kaisaniemen puistossa seisovan Convulvulus-patsaan mallina toimi teini-ikäinen Tove.
Viktor Janssonin tunnetuimpien veistosten joukkoon lukeutuu myös jotain aivan muuta: vaikka taiteilija vierasti monumentaalista taidetta, hän teki 20-luvun kuluessa yhteensä neljä vuoden 1918 sodan muistomerkkiä. Niistä tunnetuimpia ovat Lahden ja Tampereen vapaudenpatsaat, joissa esiintyy antiikin ihanteiden mukainen soturihahmo.
Ristiriitainen taiteilija
Kuvanveistäjän tulot olivat satunnaisia ja riippuvaisia sattumista, ja samalla materiaalikustannukset olivat huomattavia. Janssonin perhe eli vaatimattomasti ja oli usein riippuvainen perheen äidin tuloista.
Tove Jansson kirjoitti myöhemmin teoksessaan Kuvanveistäjän tytär lapsuuttaan sävyttäneistä kosteista illanvietoista perheen kodissa. Sota oli jättänyt jälkensä myös Viktor Janssoniin ja se näkyi paikoin riehakkaina ja kosteina iltoina, ja vaikka Tove ihaili isäänsä, oli suhde ristiriitojen sävyttämä – eikä vähiten poliittisten erimielisyyksien takia.
Kerrotaan, että Viktor Jansson oli vapautunein ja onnellisin, kun hän sai viettää aikaa saaristossa luonnosta nauttien lasten leikkiessä veden tuntumassa. Kun taiteilija ikääntyi, hänen veistoksissaan näkyi aina vain enemmän lapsia.
Ja mitä kovemmin saaristossa myrskysi, sitä innostuneempi hän oli. Ihan kuin Muumipappa.
Jutun lähteinä on käytetty Tampereen taidemuseon Tove Janssonin muistonäyttely -teosta sekä kirjoja Suomalaisia taiteilijapareja (Riitta Konttinen, Otava 2010) ja Tove Jansson : Tee työtä ja rakasta (Tuula Karjalainen, Tammi 2013).
Teksti Sonja Karlsson, kuvitus Salla Torsti