Taito 6/22

13,90 

Suolalta tuoksuva tuuli yltyy, tyrskyt lyövät kallioihin. Tumma meri velloo valtoimenaan tuoden mukanaan ajatuksia kaukaisilta rannoilta.

Meri toimi inspiraationa vuoden viimeisen Taidon synnyssä. Lehdessä vieraillaan Uudenkaupungin Kalannissa majakoita valmistavan Tomi Isopahkalan luona. Isopahkalan töissä meri näkyy laajasti: majakoiden lisäksi miehen käsissä on syntynyt esimerkiksi keraamisia laivoja ja laivojen pienoismalleja.

Taidon 6/22 käsityöohjeiden teosta vastaavat Karoliina Erkinjuntti, Maaria Mäelt, Hanne Piirainen, Erika Sininärhi, Tiina Huhtinen-Siistonen, Jonna Kapela, Emma Kylmälä ja Käsityökekkereiden Veera Jussila. Mallistossa on mukana kahdeksan ihanaa ohjetta, jotka inspiroivat neulomaan, ompelemaan, kutomaan kangaspuilla ja värjäämään luonnonväreillä. Tutustu lehden ohjemallistoon.

Lehden juttupuolella tavataan lännensatuloita valmistava Urmas Laukkanen, vieraillaan Eurassa katsomassa, miten kotimaisista havuista syntyvät jouluiset koristeet ja tutustutaan helsinkiläisen yhteisöllisen kässähuoneen Verstas 247:n toimintaan. Lehden kautta kuullaan myös Ivika Viljasaarta, jonka käsissä syntyy kuvankauniita Haapsalun huiveja ja Ulla Kostiaista, jolle merkityksellisiä ovat pistot ilman päämäärää. Tältä erää viimeisen kerran ilmestyvässä Keramiikkakirjeenvaihtajat-juttusarjassa pohditaan, miten savessa on ainekset koko elämään.

88 varastossa

Kuvaus

Taidon 6/22 ohjemallisto sisältää seuraavat ohjeet:

  • Karoliina Erkinjuntin kudotut Tyrsky-huivit
  • Maaria Mäeltin Pulahdus-vohvelipyyhe
  • Hanne Piiraisen neulottu Hali-neuletakki
  • Erika Sininärhen neulottu Merenkuohu-huivi
  • Tiina Huhtinen-Siistosen neulotut Pyry-sukat
  • Jonna Kapelan neulotut Kuohu-lapaset
  • Emma Kylmälän ohjeet kodintekstiilien uudistamiseen shibori-tekniikalla
  • Käsityökekkereiden Veera Jussilan ommeltu Toivo-reppu