Taito 2/20 on ilmestynyt

Taito 2/20 ilmestyy huhtikuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla. Lehti saatettiin painoon etäyhteyksien avulla ja näillä näkymin sekä painon että postitusten pitäisi toimia normaalisti.

Taidon 2/20 teemana ovat käsityön suurnaiset. Teema näkyy sekä lehden jutuissa että ohjemallistossa. Teemajuttujen kautta pohdimme, keitä ovat menneisyyden ja nykyisyyden suurnaiset käsityön alalla, tutustumme Greta Skogster-Lehtisen elämään ja tapaamme vuoden 2020 tekstiilitaiteilijaksi valitun Raija Jokisen.

Lehden ohjemalliston suunnittelijat saivat kukin valita mieleisensä käsityön suurnaisen, jonka uraan ja töihin he perehtyivät. Perehtymisen pohjalta suunnittelijat laativat uusia käsityöohjeita Taidolle. Suunnittelijat hakivat inspiraatiota esimerkiksi Dora Jungin, Aino Hausmannin, Fredrika Wetterhoffin ja Sirkka Könösen kunniakkaista työurista. Suunnittelijoina tässä numerossa nähdään Soile Pyhänniska, Niina Hiltunen, Johanna Nuorela, Tupu Mentu, Veera Jussila ja Monica Kouvalainen.

Vaikka olimme itse toimituksessa todella innoissamme käsityön suurnaisista, mahtui Taitoon 2/20 muutakin. Lehden juttujen kautta pääset esimerkiksi vierailemaan harjansitoja Kai Heiskarin työhuoneella, tutustumaan käsityönopettajan opintoihin sekä lukemaan vanhojen tuttujen Ilona Korhosen ja Roope Lipastin kolumnit.

Taito 2/20 on tuhti luku- ja ohjepaketti, joka on laadittu rakkaudesta käsitöihin.