Herkkiä kukkia kierrätysmuovista

Jing Wang valmistaa kuvankauniita koruja kierrätysmuovista.

On talvinen pakkaspäivä. Eteläiseenkin Suomeen on satanut paksu lumikerros. Espoon Vermossa kadut on aurattu puhtaiksi, mutta lumivallit tekevät niistä kapeat.

Yhdessä alueen omakotitaloista majaansa pitää Jing Wang. Kiipeämme portaat ylös talon yläkertaan.

– Otatko kahvia tai teetä? Wang kysyy.

Ikkunan edessä olevalla pöydällä on lasinen rasia, jonka pohjaa koristaa sininen sametti. Rasian sisällä on sarja herkkiä kukkakoruja.

– Nämä ovat uusimpia valmistamiani koruja. Ajattelin, että ne voisivat sopia vaikka morsiamelle, Jing Wang kertoo.

Wang perusti yrityksensä Upcycle with Jing syyskuussa 2020.

– Valmistin vastaavia koruja jo aiemmin, kun opiskelin Aalto-yliopistossa. Myin niitä markkinoilla, sain myönteistä palautetta ja kannustusta ja ajattelin, että haluan ottaa tämän vakavasti ja perustaa oman yritykseni.

Jing Wang valmistaa korut kierrätysmuovista, tarkemmin sanottuna muovisista pulloista. Aluksi hän sai tyhjiä pulloja ystäviltään ja poimi niitä mukaansa kaduilta, mutta uusimmat työt on tehty tyhjentyneistä öljypulloista.

Wang työskentelee upcyclingin parissa. Se tarkoittaa kierrätysmateriaalien käyttöä siten, että hyödyttömäksi tulkittu materiaali muotoillaan uudelleen laatutuotteeksi. Wangin tapauksessa se, minkä normaalisti heittäisimme roskiin, saa uuden muodon juhlavina koruina.

Jing Wangin ura kierrätysmateriaalien parissa ei alkanut sattumalta.

– Jo nuorena halusin tehdä asioita käsilläni. Kävin piirustustunneilla ja minulla oli silmää visuaalisuudelle. 18-vuotiaana aloin opiskella synnyinmaassani Kiinassa teollista muotoilua, mutta en oikeastaan ollut kovin kiinnostunut massatuotannosta. Se on luonteeltaan kylmää verrattuna käsityöhön.

Kolmantena opiskeluvuonnaan nuori muotoilijanalku lähti vaihto-opiskeluun Tanskaan ja tykästyi siellä pohjoismaiseen muotoiluun ja erityisesti keramiikkaan. Hän jatkoi uraansa keramiikan parissa Kiinassa, Jingdezhenin kaupungissa, joka tunnetaan maan keramiikan pääkaupunkina.

– Tein siellä yhteistyötä paikallisten keraamikkojen kanssa ja havahduin siihen, että keramiikkaakin menee paljon hukkaan. Kaupungissa ei ollut hyvää kierrätysjärjestelmää ja jätemäärä kuormitti luontoa.

Vuonna 2012 Jing Wang päätti hakea opiskelemaan Aalto-yliopistoon.

– Se oli paratiisi minulle. Pääsin kokeilemaan erilaisia tekniikoita ja opin paljon uutta. Sekä opettajat että opiskelijat olivat kiinnostuneita ympäristökysymyksistä. Opinnoissa kiinnitetään huomiota materiaaleihin ja tehdään esimerkiksi yhteistyötä kierrätyskeskusten kanssa.

Aalto-yliopistolle tekemässään opinnäytetyössä Jing Wang tutki käytetyn muovin mahdollisuuksia. Hän kokeili erilaisia virkkuutekniikoita ja sulatti markettien muovipusseista uusia pussukoita.

Koruissa käytetty sulatusmenetelmä löytyi alun perin videopalvelu Youtuben kautta.

– Kiinassa Youtube on kielletty. Kun tulin Suomeen, aloin opetella myös sen kautta erilaisia käsityötekniikoita. Jos puhutaan tyylistäni tehdä käsitöitä, niin sanoisin että se on osittain inspiroitunut Suomesta, osittain Youtubesta, Wang naurahtaa.

Uusia vaikutteita töihinsä Jing Wang poimii ympäristöstään, työstään pelimaailmassa sekä sosiaalisesta mediasta, esimerkiksi luontokuvaajilta. Kaiken keskiössä on kuitenkin luonnonsuojelu ja halu elää siten, ettei ympäristölle koidu harmia.

– Päädyin käyttämään muovipulloja materiaalinani, koska olin ärtynyt siitä, miten paljon kertakäyttöisiä muovipakkauksia käytetään. Haluan työlläni myös herätellä ihmisiä huomaamaan muovin määrää arjessamme. Muovia ei tarvitse vihata, se on materiaalina usein, mutta sen liikakäyttöä on hyvä miettiä.

Jing Wang valmistaa korut sulattamalla valmiiksi leikatut muovinpalat kynttilän liekissä. Usein hän leikkaa valmiiksi ison nipun paloja, jotka hän sulattaa kerralla. Korvakoruparin tekemiseen kuluu aikaa noin 20 minuuttia, vaikeampiin töihin reilu puoli tuntia.

– Tekniikka on suhteellisen nopea moniin muihin käsityötekniikoihin verrattuna. Liekin voimasta pala pyöristyy ja se sopii hyvin luonnonmuotoihin. Muovista materiaalina ja kasvien muodoista syntyy kiinnostava kontrasti. Ajattelen, että koruni ovat kannanotto sen puolesta, että meidän on huolehdittava ympäristöstämme.

Teksti ja kuvat Sonja Karlsson