Kässäilo lähtee lentoon Taidon 3/21 ohjemallistossa

Linnut nousevat siivilleen ja lentävät taivaan tuuliin luottaen. Trooppisten lintujen sulavat linjat ja koreilevat värit, jännittävät kuviot ja terhakkaat pyrstösulat, kotoisan pulun hyppelehtivä askellus: siinä on aina jotain tuttua ja samalla salaperäistä.

Taidon 3/21 ohjemallisto ammentaa noista kauniista ja vapaista, suloisista ja arvoituksellisista siivekkäistä. Taito 3/21 ilmestyy kesäkuun alussa.

Kunkin mallin esittelyn yhteydessä on kerrottu mallityössä käytetyt materiaalit. Ohjeissa käytetyt materiaalit voi kuitenkin korvata useilla eri vaihtoehdoilla. Kun vaihdat materiaalia, kiinnitä huomiota tiheyteen, juoksevuuteen ja materiaaliin. Otathan huomioon, että käytetyn materiaalin vaihto voi vaikuttaa valmiin työn kokoon ja ulkonäköön sekä materiaalin menekkiin. Ongelmatilanteissa voit olla yhteydessä toimitukseemme: autamme sinua parhaamme mukaan.

Höyhen-paita

Anna Johannan suunnittelema Höyhen-paita neulotaan harteilta helmaan. Sen höyhenenkevyet ja silkinsileät silmukat hädin tuskin edes ehtivät hipaista puikkoja ennen kuin paita jo valmistuu.

Suunnittelija Anna Johanna, Instagram: _.annajohanna._
Koko XXS–XS–S–M1 [M2–L1–L2–XL] 2XL–3XL–4XL–5XL, rinnanympärys 82–88–94–100 [104–108–112–122] 136–140–152–164 cm. Puseron on tarkoitus olla hiukan väljä. Valitse koko, jonka rinnanympärys on noin 5 cm omaasi suurempi.
Lanka Fingering-vahvuista villalankaa (noin 420 m/100 g) ja pitsivahvuista silkkimohairlankaa (noin 840 m/100 g).
Mallineuleessa on käytetty päävärinä (PV) Kettu Yarnsin Highland Woolia (100 % villa, 420 m/100 g), sävy Puuteri ja kuviovärinä (KV) Kettu Yarnsin Silk Mohairia (72 % mohair, 28 % silkki, 420 m/50 g), sävy Dark Tulip. Huomaa, että pitsivahvuinen lanka käytetään kaksinkertaisena.
Menekki
1–1–1–1 [1–2–2–2] 2–2–2–2 vyyhtiä PV:ä ja 1–1–2–2 [2–2–2–2] 2–2–2–2 KV:ä.
PV: 350–365–390–400 [420–470–520–550] 585–630–700–820 m.
KV: 420–420–440–460 [460–485–505–635] 690–715–740–790 m.
Puikot 3,5 mm:n pyöröpuikko 100 cm:n kaapelilla ja sukkapuikot, mikäli neulot hihat mieluiten niillä. Säädä tarvittaessa puikkokokoa, jotta saat oikean tiheyden.
Lisäksi 4 silmukkamerkkiä, päättelyneula.
Tiheys 20 s ja 27 krs = 10 x 10 cm kirjoneuletta suljettuna neuleena pingotuksen jälkeen.

Sulkava-huivi

Sulkava on perinteinen kolmionmuotoinen huivi, jonka reunaa koristaa sulkamainen pitsikuvio. Huivi on neulottu ylellisestä merinosilkkilangasta kolmella eri sävyllä. Mitkä ovat sinun värisi?

Suunnittelija Riikka Pirnes / Palasia arjestamme -neulepodcast, Instagram: palasiaarjestamme
Koko Noin 100 x 65 cm.
Lanka Fingering-vahvuista merinosilkkilankaa (noin 400 m/100 g).
Mallihuivissa on käytetty Louhittaren luolan Ympynen-lankaa (70 % konepestävä merinovilla, 30 % silkki, 400 m/100 g), sävyt Haikeus, Malva ja Munakoiso.
Menekki
Väri A: Haikeus 70 g.
Väri B: Malva 100 g.
Väri C: Munakoiso 60 g.
Puikot 3,5 mm:n pyöröpuikko 80–100 cm:n kaapelilla.
Lisäksi Silmukkamerkkejä, päättelyneula.
Tiheys 25 s ja 35 krs = 10 x 10 cm sileää neuletta viimeisteltynä.

Siivet

Käsityökekkereiden Veera Jussila suunnitteli Siivet, jotka voi ommella koristeeksi seinälle tai suoraan lasten käyttöön. Ne ovat saaneet vaikutteita luonnossa elävien lintujen värimaailmasta, sulkien muodoista ja tilkkumaisesta tekniikasta. Siivet voi tehdä myös jämäkankaista.

Suunnittelija Veera Jussila / Käsityökekkerit, Instagram: kasityokekkerit
Koko Yksi siipi noin 56 x 55 cm.
Kangas 100 % puuvillakangas, leveys 140 cm.
Mallisiivet on ommeltu Katrin tilkkukaupan kankailla yhdeksällä eri printillä. Kankaiksi sopivat myös muut 100 % puuvillakankaat tai vanhat lakanat.
Menekki
Pohjaväri 1: 100 cm.
Pohjaväri 2: 80 cm.
Kuvioväri 1: 40 cm.
Kuvioväri 2: 50 cm.
Kuvioväri 3: 40 cm.
Kuvioväri 4: 40 cm.
Kuvioväri 5: 30 cm.
Kuvioväri 6: 30 cm.
Kuvioväri 7: 30 cm.
Muut tarvikkeet
Pohja- ja kuviovärien mukaisia ompelulankoja.
Pyöröleikkuri ja leikkuualusta.
Ompelukone.
Silitysrauta ja -lauta.
Terävät ompelusakset.
Nuppineuloja.

Iris-ryijy

Iris-ryijy kuvastaa linnunsulkien valon ja katselusuunnan mukaan vaihtuvaa iridisoituvaa väritystä, joka usein on yhdistelmä väripigmenttejä ja sulan rakenteellisia ominaisuuksia. Iriksen sävyt ovat lintujen maailman lisäksi tuttuja myös kultakuoriaisen kuoresta, perhosten siivistä ja saippuakuplista.

Suunnittelija Outi Santaniemi, Instagram: outisantaniemitextiledesigner
Koko 33 x 38 cm.
Tarvikkeet
45 cm ryijynpohjakangasta, leveys 33 cm.
Isosilmäinen, tylppäkärkinen neula.
Nukkalasta, leveys 3 cm.
Langat ja menekki:
Taito Pirkanmaan Sirkka-ryijylanka:
Savi (1131) 30 g.
Krassi (1361) 15 g.
Simpukka (1471) 35 g.
Luumu (3023) 20 g.
Lupiini (3191) 10 g.
Kaunokki (3241) 15 g.
Viidakko (4171) 20 g.
Sinikataja (3711) 15 g.
Laguuni (3591) 35 g.
Yö (5181) 25 g.
Sireeni (5191) 20 g.
Shampanja (2891) 10 g.

Pensaikossa kuhisee -sukat

Lumi Karmitsan suunnittelemat Pensaikossa kuhisee -sukat ovat kirjoneuleen taidonnäyte. Sukkien jokainen kerros on erilainen, joten näitä neuloessa mieli tyhjenee vaeltavista ajatuksista.

Suunnittelija Lumi Karmitsa, Instagram: lumikarmitsa
Koko 38, sukan pohkeen ympärys noin 33 (37) cm, sopii jalkaan jonka pohkeen ympärys on noin 34-39 (40-45) cm.
Lanka Fingering-vahvuinen sukkalanka (noin 420 m/100 g).
Mallisukat on neulottu Filcolanan Arwetta Classicista (80 % merinovilla, 20 % nailon, 210 m/50 g), sävy A: Deep Periwinkle (193) ja sävy B: French Vanilla (196).
Menekki
Sävy A: Noin 85 (95) g.
Syvä B: Noin 65 (75) g.
Mallisukkien mukaisiin eriparisukkiin menee kumpaakin sävyä noin 75 (85) g, mallisukat on neulottu peilikuvina sekä värityksen että kuvioinnin osalta.
Puikot Resoriin 2 mm:n sukkapuikot ja kirjoneuleeseen 2,5 mm:n sukkapuikot tai käsialan mukaan + 1 ylimääräinen isomman koon puikko kantapään jälkeisiä kiilakavennuksia varten.
Lisäksi Päättelyneula.
Tiheys 33 s ja 36 krs = 10 x 10 cm kirjoneuletta.

Lintuleimasimet

Kumilevylle kaiverretuilla painoleimasimilla luot yksilöllisiä kankaita tai painat vaikkapa lahjapaperiin kuvioita. Tupu Mentun piirtämät ilmeikkäät linnut hurmaavat takuulla kaikki siipiveikkojen ystävät.

Suunnittelija Tupu Mentu, Instagram: tupu.mentu
Tarvikkeet
Soft cut -kumilevyä leimasimiin.
Linokaivertimet.
Lyijykynä ja musta vedenkestävä tussi tai kuulakärkikynä.
Leivinpaperia ja maalarinteippi.
Kankaanpainovärejä (esim. Emo-tuotanto) suunnitelmasi mukaan. Mallityössä on käytetty turkoosia, keltaista, vaaleanruskeaa ja vaaleansinistä.
Vaahtomuovitöpötin, lusikka ja astia painovärille.
Painoalustaksi sanomalehti tai solumuovinen retkipatja.
Pesty ja silitetty puuvilla- tai pellavakangas suunnitelmasi mukaan.
Silitysvälineet painovärin kiinnittämiseen.
Ompelutarvikkeet.
Astia painovärille, lusikka ja vanha tiskiharja.

Kuvat Sonja Karlsson, kuvausassistentti Nikita Jelisejeff
Mallit Alina Issa ja Emma Lamppu
Alinan meikki ja hiukset Petra Satokangas / Studio Beauty Blanc
Alinan hame Vimma Company
Kuvauspaikka Vanhan Suurtorin ympäristö ja Ruissalon kansanpuiston ranta