Kintsugi-perinteessä korjataan kullalla

Japanilainen kintsugi-perinne korottaa korjatun arvoa. Siinä kolhiintunet palat yhdistetään toisiinsa kullalla.

Joitain vuosia sitten sain mummiltani lahjaksi käsintehdyn keraamisen kulhon. Se on pieni ja vihreä ja valmistettu Huittisissa. Alkuvuodesta täytin kulhon inkiväärimakeisilla ja nostin sen olohuoneen pöydälle.

Lyhyt hetki, kulho putoaa ja halkeaa neljään osaan: keskeltä kahtia ja kahteen pienempään. Kerään palat, en tiedä mitä tehdä niillä. En halua luopua kulhosta. Nostan palat surumielisenä keittiöön, pöytätason nurkkaan. Siellä ne eivät olet edessä.

Muutamaa kuukautta myöhemmin törmään internetissä sattumalta keramiikan korjauspakettiin. Esimerkkikuvien lautaset näyttävät sieviltä. Klassisten vaaleanpunertavien kukkakuvioiden läpi kulkee kultainen raita.

Korjauspaketin yhteydessä mainitaan termi kintsugi.

Kullalla korjattu

Kintsugi on japanilainen korjaustekniikka ja taidemuoto. Konkreettisessa mielessä se on rikkoutuneen keramiikan korjausta. Ajatuksena kintsugi sisältää paljon enemmän.

Korjaustapoja on kolme. Jos astia on haljennut siististi ja kaikki palat ovat tallessa, kiinnitetään ne toisiinsa kullan ja hartsin tai lakan sekoituksella. Joskus jokin pala voi puuttua, se sujahtaa astian rikkoutuessa maton tai sohvan alle piiloon. Tällöin kultasekoituksella voidaan täyttää puuttuva kolo.

Kolmas tapa on yhdistää kahden eri keramiikan palat toisiinsa. Ottaa esimerkiksi kaksi erilaista rikkoutunutta lautasta, toisessa vaaleanpunaisia ja toisessa sinertäviä kukkia, ja tehdä niistä yksi ehjä ja uusi lautanen, kullalla paikattu tilkkutäkki.

Perinteisesti korjaustavassa on käytetty jalometalleja: nestemäistä kultaa tai lakkaa, johon on sekoitettu kultahippusia. Rikkoutuneet astiat korjataan kaikkein arvokkaimmalla.

Rikkoutuneet teeastiat

Sananmukaisesti kintsugi tarkoittaa yhdistymistä kullalla, kin merkitsee kultaista ja tsugi yhdistymistä. Joskus puhutaan myös kintsukoroista, joka on suomeksi kultainen korjaus. Käsitteen juuret juontavat zenbuddhalaiseen perinteeseen.

Kerrotaan, että kintsugi syntyi Muromachi-kaudella, 1300-luvun lopulla. Silloin Japanin hallitsija, shōgun, oli Ashikaga Yoshimitsu.

Kertomuksen mukaan hänen teeastiansa rikkoutui ja hän lähetti sen korjattavaksi Kiinaan. Astia palasi korjattuna. Se oli kursittu kasaan metallisilla niiteillä, kuten tapana oli. Hallitsija ei ollut siihen tyytyväinen. Ashikaga Yoshimitsu pyysi paikallisia käsityöläisiä kehittämään kauniimman tavan korjata astia.

Käsityöläiset keksivät liittää rikkoutuneen teeastian palat yhteen kullalla. He eivät piilotelleet säröjä ja halkemia, he eivät yrittäneet tehdä niistä näkymättömiä. Päinvastoin. He korostivat rikkoutunutta osaa kaikkein arvokkaimmalla. Kintsugi syntyi.

Toisen zenbuddhalaisen kertomuksen mukaan 1500-luvulla elänyt teemestari Sen no Rikyū oli matkalla Etelä-Japanissa, kun hänet kutsuttiin päivälliselle. Kutsuja halusi tehdä vieraaseensa vaikutuksen ja esitteli tälle upeaa, kiinalaista teeastiaa.

Teemestari vähät välitti astian täydellisestä kauneudesta. Se turhautti kutsujaa, ja kun teemestari oli lähtenyt, hän rikkoi astian osiin. Illan muut vieraat keräsivät rikkoutuneen astian palat ja kokosivat sen takaisin yhdeksi kintsugin menetelmin.

Myöhemmin teemestari palasi samaan paikkaan, saman kutsujan luokse. Hän käänsi katseensa korjattuun astiaan ja totesi sen olevan suurenmoinen.

Ainutlaatuisesti rikki

Rikkoutunutta asiaa pidetään helposti arvottomana. Kun sen korjaa, sillä on jälleen tarkoitus.

Kintsugi sisältää muutakin kuin kullalla paikattuja astioita. Se opettaa meille, ettei rikkoutunutta tule heittää pois ja ettei tuotteesta tule hyödytöntä, vaikka se menee rikki. Korjaus nimittäin kannattaa ja joskus korjaamalla voi luoda jotain arvokkaampaa kuin mitä oli olemassa ennen korjausta.

Näkyvä korjaus tuo esiin esineen historian. Se kertoo, että tuote ei ole uusi, se ei ole virheetön. Korjattu astia tai parsittu sukka sisältää kerrostumia ja muistoja, joita kertakäyttökulttuuri ei tunne.

Jokainen asia särkyy ainutlaatuisella tavalla, ja jokainen korjattu asia on ainutlaatuinen. Kun kulho putoaa ja hajoaa tuhanteen osaan, kun lapanen kuluu puhki peukalon juuresta juuri siitä kohtaa, joka hankaa pyörän sankaa, kun pyykkikone tekee paitaan reiän, mikään toinen ei hajoa täysin samalla tavalla. Eikä mitään toista voi korjata täysin samalla tavalla.

Kauneutta epätäydellisessä

Kintsugiin liitetään usein kaksi zenbuddhalaista käsitettä: wabi-sabi ja mushin.

Wabi-sabi on tapa nähdä kauneutta epätäydellisessä ja keskeneräisessä. Se on vanhan ja kuluneen arvostusta sekä vaatimattoman ja yksinkertaisen ihailua.

Wabi-sabi liittyy moniin japanilaisiin taidemuotoihin, kuten ikebanaan eli kukkienasetteluun ja japanilaisiin puutarhoihin. Se on myös tärkeä osa japanilaista teeseremoniaa. Sanotaan, että juuri teemestari Sen no Rikyū nosti wabi-sabin keskeiseksi osaksi japanilaista teeseremoniaa. Se on sitä yhä, 500 vuotta myöhemmin.

Kaupassa myytävä astia on täydellinen, symmetrinen, kolhiintumaton ja ehjä. Kun se särkyy, symmetria ja täydellisyys katoavat, mutta wabi-sabin mukaan kauneus ei katoa. Kintsugin ja kaikenlaisen korjaamisen kautta voi oppia näkemään mahdollisuuksia keskeneräisessä ja rikkoutuneessa. Se on arvokas taito – niin käsitöissä kuin elämässä.

Mushinin ytimessä on kiinnittymättömyys ja tyyneys muutoksen edessä. Tiedämmehän, että ainoa pysyvä elementti on muutos.

Kintsugin voi ajatella olevan mushinin konkreettinen ilmentymä. Niin epämukavalta ajatukselta kuin se tuntuukin, mikä hyvänsä voi rikkoutua millä hetkellä hyvänsä. Ja kun jokin menee rikki, tärkeäkin asia, on pysyttävä tyynenä, kerättävä palat, yhdistettävä ne jälleen yhdeksi parhaan taidon mukaan ja jatkettava.

Vaikka tavoittelemme täydellisyyttä ja piilottelemme kolhujamme, tiedämme, ettei mikään maailmassa ole täysin ehjää. Siksi on helpottavaa ajatella, että myös säröillä oleva on suurenmoista, parsittu täydellistä ja korjattu kultaa.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Taidossa 3/20 otsikolla Kullattu särö. Tilaa lehti verkkokaupastamme.
Teksti ja kuva Sonja Karlsson