Taidon 4/25 ohjemallisto inspiroituu muodista

Villasukat, joissa on kahdella eri oranssilla langalla neulottu aaltomainen kuvio ja vihreä kantapää, varvasosa ja resori.

Intohimona muoti! Käsitöistä puhutaan harvemmin muodin kautta, vaikka muoti vaikuttaa väistämättä meihin jokaiseen myös silloin, kun valitsemme mihin neuleeseen luomme silmukat tai millaiset housut ompelemme syksyksi. Muoti on iloa, uusia ajatuksia ja mahdollisuus leikitellä omalla tyylillä.

Käsityölehti Taidon 4/25 teemana on muoti.

Taito 4/25 ilmestyy irtonumeromyyntiin keskiviikkona 13.8. Tutustu irtonumeromyyjiimme!

Kunkin mallin esittelyn yhteydessä on kerrottu mallityössä käytetyt materiaalit. Ohjeissa käytetyt materiaalit voi kuitenkin korvata useilla eri vaihtoehdoilla. Jos vaihdat neuloessa ohjeessa käytettyä lankaa, kiinnitä huomiota tiheyteen, juoksevuuteen ja materiaaliin. Otathan huomioon, että käytetyn langan vaihto voi vaikuttaa valmiin työn kokoon ja ulkonäköön sekä langan menekkiin. Ongelmatilanteissa voit olla yhteydessä toimitukseemme: autamme sinua parhaamme mukaan.

Oletko ihastunut Taitoon? Tee Suomen suloisimman käsityölehden kestotilaus täältä!

Iro-liivi

Iro on Tiia Rehon suunnittelema moderni ja hauska liivi, joka voidaan yhdistää moneen asuun. Se on neulottu kokonaan yhtenä kappaleena ja kiinnostavaa pintaa siihen tuo perinteinen *3 o, 1 n* -joustin, joka höyrytetään lopuksi auki. Liivi suljetaan kyljistä simppeleillä nauhoilla, jotka on raidoitettu. Irossa on korkea, väljähkö kaulus, joka on tarkoitettu käännettäväksi.

Nainen istuu maassa ja nojaa kivimuuria vasten. Hän on pukeutunut pinkkiin neulottuun liiviin, jossa on poolokaulus.

Suunnittelija Tiia Reho
@sysivilla #iroliivi 

KOKO 1 (2, 3, 4, 5) (6, 7, 8, 9). Rinnanympärys 94,5 (98,5, 110,5, 118,5, 130,5) (138,5, 150,5, 158,5, 170,5) cm. Valitse koko, jonka rinnanympärys on noin 5–15 cm suurempi kuin paidan käyttäjän rinnanympärys.
LANKA Fingering-vahvuinen villalanka (noin 370 m/100 g) ja lace-vahvuinen (noin 225 m/25 g) lanka yhdessä. Sivulla oleviin nauhoihin tarvitaan pieni määrä toista villalankaa ja lace-vahvuista lankaa.
Mallineule on neulottu Tukuwool Fingering-langasta (100 % suomalainen villa, 370 m/100 g), sävy 46 Peony Pink yhdessä Tukuwool Silk Mohair -langan (70 % mohair, 30 % silkki, 225 m/25 g), sävy 743 Hot Pink, kanssa. Nauhojen raidat on neulottu Tukuwool Fingering ja Tukuwool Silk Mohair -langoista sävyssä Syringa. Liivi neulotaan pitäen molempia PV:n lankoja yhdessä, nauhojen raidoissa pidetään molempia KV:n lankoja yhdessä.
MENEKKI 
PV: 2 (2, 3, 3, 3) (3, 4, 4, 4) vyyhtiä Tukuwool Fingering -lankaa tai 650 (720, 800, 870, 960) (1050, 1160, 1275, 1400) m muuta fingering-vahvuista lankaa ja 3 (4, 4, 4, 5) (5, 6, 6, 7) kerää Tukuwool Silk Mohair -lankaa tai 650 (720, 800, 870, 960) (1050, 1160, 1275, 1400) m muuta lace-vahvuista lankaa.
KV: 1 vyyhti Tukuwool Fingering -lankaa ja 1 vyyhti Tukuwool Silk Mohair -lankaa yhdessä tai 40 m fingering- ja 40 m ​lace​-vahvuista lankaa. 
PUIKOT 4 mm:n ja 3,5 mm:n pyöröpuikot 80 cm:n kaapelilla.
LISÄKSI Silmukkamerkki, 2 kpl silmukanpitimiä, jämälankaa väliaikaiseen aloitukseen, päättelyneula.
TIHEYS 20 s x 24 krs = 10 x 10 cm *3 o, 1 n* -joustinneuletta tasoneuleena 3 mm:n puikoilla kasteltuna ja kevyesti pingotettuna. 

Joy-sukat

Iloisten Joy-sukkien kuvio neulotaan tikapuutekniikalla, jonka avulla voi neuloa isoja kuvioita ilman pitkiä langanjuoksuja. Sarianna Lehtosen suunnittelemat sukat neulotaan fingering-vahvuisella langalla varresta kärkeen ja niissä on tiimalasikantapää.

Katso video-ohje tikapuutekniikkaan.

Nainen seisoo kivimuurin päällä villasukat jalassa. Kuvassa näkyy jalat polven alapuolelta. Villasukissa on vihreä kantapää ja varvasosa. Kahdella eri oranssin sävyllä on neulottu sukkiin geometrinen aaltokuvio.

Suunnittelija Sarianna Lehtonen
@studio_sarianna_lehtonen #joysukat 

KOKO 38 (41).
LANKA Fingering-vahvuinen sukkalanka vahvikkeella (noin 425 m/100 g).
Mallisukat on neulottu Säie Woolin Säie Merino Sockista (75 % superwash merino, 25 % nailon, 425 m/100 g), sävyt Queen of Cedars (V1), Brilliant Mr. Fox (V2) ja Roasted Squash (V3).
MENEKKI
V1: N. 25 (30) g.
V2: N. 40 (45) g.
V3: N. 40 (45) g.
PUIKOT 2,25 mm:n sukkapuikot tai käsialan mukaan.
LISÄKSI Päättelyneula.
TIHEYS 34 s ja 47 krs = 10 cm x 10 cm kirjoneuletta 2,25 mm:n puikolla viimeisteltynä. 

Veistetty vyönsolki

Puinen vyönsolki on kaunis yksityiskohta, joka kruunaa asun kuin asun. Matias Sivosen suunnittelema solki on helppo veistää ja siihen voi kiinnittää vyöksi omaan makuun sopivan huivin, nyörin tai nauhan. Solki kannattaa käsitellä lopuksi puuöljyllä, joka suojaa puun pintaa lialta. 

Farkkuihin pukeutunut nainen seisoo betoniseinän edessä. Farkkujen vyöksi on solmittu huivi, joka on kiinnitetty itse veistetyllä puisella vyönsoljella.

Suunnittelija Matias Sivonen
@kapusta.woodenware #veistettyvyönsolki 

TARVIKKEET
Puuaihio, esim. koivuhalko, josta saa halkaistua noin 1 cm paksun ja 7 cm leveän aihion.
Puunuija (myös toinen koivuhalko käy).
Kirves aihion halkaisua varten.
Veistopuukko (esim. Mora 120).
Lyijykynä, viivain ja harppi.
Suojahanskat.
Porakone 12 mm:n ja 8 mm:n poranterillä.

Kikka-paita

Maria Kostamovaaran Kikka-paidan ihanan pörheä pinta saadaan aikaiseksi karstaamalla neule lopuksi jäykällä harjalla, jolloin sileän kampalangan pinta saa uutta ilmettä. Paidassa on eurooppalainen hartialinja ja se neulotaan saumattomasti hartioilta helmaan. Pääntien viimeistelee kaksin kerroin taitettu resori. 

Naurava nainen seisoo tiiliseinän edessä kädet kolmiona pään yläpuolella. Hän on pukeutunut pinkkiin, karstattuun villapaitaan.

Suunnittelija Maria Kostamovaara
@nupunupun #kikkapaita 

KOKO 1 (2, 3, 4, 5) (6, 7, 8). Rinnanympärys 100 (110, 120, 128, 138) (150, 160, 170) cm.
Valitse koko, joka on noin 15–25 cm väljempi kuin käyttäjän rinnanympärys. 
LANKA DK-vahvuista lankaa (n. 220 m/100 g). 
Mallipaita on neulottu Pirtin Kehräämön kampalangasta 100 tex x 4 (100 % suomalainen villa, n. 220 m/100 g), sävy fuksia. 
MENEKKI  420 (460, 520, 580, 640) (710, 780, 850) g tai 924 (1012, 1144, 1276, 1408) (1562, 1716, 1870) m. 
PUIKOT 3,5 mm:n pyöröpuikot 40 cm:n kaapelilla sekä 3,5 mm:n ja 4 mm:n pyöröpuikot 100 cm:n kaapelilla sekä halutessasi 3,5 mm:n sekä 4 mm:n sukkapuikot hihoihin. 
LISÄKSI Kissan tai koiran karstaharja tai joku muu jäykkäharjaksinen harja neuleen pinnan viimeistelyyn, 1 silmukkamerkki, apulankaa tai silmukkakaapelit ja päättelyneula. 
TIHEYS 20 s ja 28 krs = 10 x 10 cm sileää neuletta neulottuna pyörönä 4 mm:n puikolla, pingotuksen jälkeen.

Viola-laukku

Itse tehty nahkalaukku on upea asuste, joka kestää aikaa! Maisa Salonen laati ohjeen yksinkertaiseen Viola-laukkuun, joka tehdään kasviparkitusta nahasta. Laukun kappaleet ommellaan käsin yhteen ja siinä on vetoketjukiinnitys sekä säädettävä olkahihna.

Tulosta laukun 1:1 kaavat.

Farkkuasuun pukeutunut nainen seisoo betoniseinän edessä. Hänellä on olallaan itse tehty ruskea nahkalaukku.

Suunnittelija Maisa Salonen
#violalaukku

TARVIKKEET
Leikkuualusta.
Mattopuukko.
Nahka- tai geelikynä (käytä sellaista kynää, joka lähtee pyyhkimällä tai pyyhekumilla pois nahan pinnasta).
Metalliviivain.
Pyöreäpäinen naskali.
1 mm:n ja 3 mm:n reikästanssit (myös rei’itin käy, jos sellainen löytyy).
Muovivasara.
Satulasepänneula 2 kpl (esim. John James koko 001).
Kaksipuoleinen teippi (leveys 5 mm) tai maitoliima apukiinnityksiä varten.
Hiomapaperia, hienous n. 180. 

MATERIAALIT
2 mm:n vahvuista kasviparkittua nahkaa n. 2,3 nj tai ilman hihnaa n. 2 nj (nj = neliöjalka, joka on n. 30,5 cm x 30,5 cm pala).
Metallivetoketju 25 cm (hammastuksen leveys 6 mm).
Vahalanka (n. 0,8 mm:n vahvuista).
Solki 1 kpl (hihnan leveyteen sopiva).
Karabiinihaka 2 kpl (hihnan leveyteen sopivat).
D-lenkki 2 kpl (sisämitta n. 1,5 cm).
Tokonole, väritön nahan viimeistelyaine. 

Heta-huppuhuivi

Riikka Pirneksen suunnittelema Heta-huppuhuivi on kätevä monitoimiasuste, joka on huputtomien takkien paras kaveri. DK-vahvuisesta langasta neulotun huivin alaosa kietaistaan kaulan ympärille perinteisen huivin tapaan ja huppuosan voi aina tarpeen mukaan nostaa ylös lämmittämään päätä.  

Naurava nainen seisoo betoniseinän edessä silmät kiinni. Hänellä on päässään neulottu vaaleanliila huppu.

Suunnittelija Riikka Pirnes
@palasiaarjestamme #hetahuppuhuivi 

KOKO Yksi koko. 
LANKA Aran-vahvuinen lanka (n. 166 m/100 g).
Mallihuivi on neulottu Säie Woolin Merino Aranista (100 % superwash merinovilla, 190 m/115 g), sävy Blackberry Yoghurt. 
MENEKKI N. 270 g. 
PUIKOT 4,5 mm:n ja 4 mm:n pyöröpuikot tai käsialan mukaan. 
LISÄKSI Päättelyneula, silmukkamerkkejä, avattava kerrosmerkki, silmukkakaapeli tai jämälankaa sekä apupuikko. 
TIHEYS 19 s ja 26 krs = 10 x 10 cm sileää oikeaa neuletta tasona 4,5 mm:n puikoilla, kasteltuna ja pingotettuna.

Kierre-rannekoru

Kierre-rannekorun kuvio kiertyy spiraalimaiseen muotoon kuten kasvi kiertyessään tukikeppinsä ympärille. Tuija Heikkisen suunnitteleman rannekorun helmipinta syntyy helmiä pujottelemalla ja virkkaamalla. Rannekoru saa yhä uusia muotoja ja kuvioita, kun helmien pujottelujärjestystä varioidaan – paksuja, graafisia raitoja tai kapeita, viivamaisia linjoja.

Nainen seisoo betoniseinän edessä käsi leukaa vasten. Hänellä on kädessään kolme helmistä pujotettua rannekorua. Korut ovat värikkäitä.
Nainen juo kahvia kädessään mustavalkoinen helmistä tehty rannekoru.

Suunnittelija Tuija Heikkinen
@tuijaheikkinen #kierrerannekoru 

KOKO Mallityön sisähalkaisija on 5,5 cm (ranteen ympäryksen ollessa 15 cm). Helmien koko/muoto määrää lopullisen työn pituuden/koon. Oma koko saadaan, kun sovitetaan virkattua tuubia työn edetessä. Huom. Rannekoru joustaa hieman, oikeankokoisena se on helppo pujottaa ranteeseen.
LANKA Ohut ja vahva lanka (esim. virkkauslanka Cotton 12/4, testaa lankaa vetämällä, ettei se katkea). Lankaa valitessa on syytä huomioida, että se näkyy hieman helmien välistä. Mallityössä sävy valkoinen.
VIRKKUKOUKKU 1,5 mm.
LISÄKSI Teräväkärkinen neula (testaa, että se menee neulasta/helmestä läpi) ja helmiä (mallityössä käytetty 6/0 koon siemenhelmiä, musta ja valkoinen, 25 g = n. 450 helmeä).

Josefina-sormikkaat

Romanttiset Josefina-sormikkaat lämmittävät sormia juuri sopivasti, kun alkusyksyn kelit alkavat muuttua viileämmiksi. Anna Heinon suunnittelemat sormikkaat neulotaan fingering-vahvuisesta langasta varresta sormien kärkiin ja niiden varsia koristaa kaunis pitsikuvio. 

Nainen istuu kahvilla keltaisen kiviseinän edessä. Hän hörppää kahvia kupista. Kädessään naisella on viininpunaiset neulotut sormikkaat, joiden ranneosassa on pitsi- ja palmikkokuvio.

Suunnittelija Anna Heino
@kassapuoti #josefinasormikkaat

KOKO Yksi aikuisten koko. Ranteen ja kämmenen ympärys 26,5 cm. 
LANKA Fingering-vahvuinen lanka (noin 400 m/100 g).
Mallisormikkaat on neulottu Vuonuen Wilhelmi-kampalangalla (70 % suomalainen villa, 30 % tencel, 400 m/100 g), sävy viininpunainen.  
MENEKKI 60 g. 
PUIKOT 2,5 mm:n pyöröpuikot 100 cm:n kaapelilla magic loop -tekniikkaan. 
TIHEYS 30 s ja 36 krs = 10 cm sileää neuletta viimeistelyn jälkeen. 
LISÄKSI Kaksi silmukkamerkkiä, apupuikko, apulankaa ja/tai silmukkakaapeleita, päättelyneula. 

Mallistokuvat Sonja Karlsson 
Kuvausavustaja Maria Kostamovaara 
Malli Aristia / Modelpoint Model Management 
Mallin meikki ja hiukset Ida Hakala 
Kuvauspaikka Turun keskusta