Taito-lehti on verkossa

110-vuotiaan Taito-lehden verkkosivut ovat nyt auki. Tervetuloa lukemaan, tekemään ja innostumaan!

Tervetuloa Taito-lehden uudenkarheille sivuille!

Käsityöt siirtyvät yhä enemmän digimaailmaan. Inspiraatiota voi hakea Ravelrystä, suunnittelijoita voi seurata Instagramissa ja lukuisista ihanista blogeista pääsee vertaistuen äärelle muutamalla klikkauksella.

Tähän saakka Taito-lehti on kuusi kertaa vuodessa sukeltanut suomalaiseen käsityömaailmaan, mutta nyt jo 110-vuotias lehtivanhus laajentaa elämäänsä internetiin: inspiraation ja vertaistuen äärelle.

Vaikka olen tehnyt Taitoa vasta muutaman hassun viikon, olen jo huomannut, ettei kaikki kiinnostava sanottava mahdu millään paperisen lehden sivuille. Sivumäärä on rajallinen, ja kotimaisessa kässämaailmassa tapahtuu koko ajan niin valtavan paljon kaikkea kiinnostavaa.

Uudet verkkosisällöt eivät suinkaan ole korvaamassa paperista julkaisua. Tulevaisuudessa verkkosivuilla täydennetään lehdessä ilmestyneitä juttuja, kerrotaan kotimaisen käsityökentän ajankohtaisista asioista ja tapahtumista ja kerrytetään siinä samalla omaa ohjepankkia. Sisällöissä tuodaan kotimaista käsityötä esiin mahdollisimman monelta eri kantilta. Toteutamme villejäkin ideoita ja haluamme, että verkkosivuilta välittyy käsityön ilo.

Lehden sivut ovat vasta valmistuneet ja kehitämme sekä ulkoasua että sisältöjä jatkuvasti paremmiksi. Tässä kohtaa areena on teidän lukijoiden. Toivomme teiltä palautetta, ehdotuksia ja kommentteja toiminnan kehittämiseksi. Toimituksen tavoitat sekä Facebookin että Instagramin kautta. Sähköpostiakin voi laittaa osoitteeseen toimitus@taito.fi.

Tekemisen iloa!

Sonja