Taidon 5/19 ohjemallisto vie mukanaan avaruusmatkalle

Avaruus on pääosin tyhjiön muodostama osa maailmankaikkeutta Maan ilmakehän ulkopuolella. Se on kuun ja tähtien koti, tarujen ja tarinoiden lähde – samanaikaisesti kiehtova ja pelottava.

Pyysimme kahdeksaa suunnittelijaa tekemään matkaamaan mielikuvituksessaan avaruuteen ja suunnittelemaan Taitoon 5/19 uusia käsityöohjeita. Malliston nimeksi tuli Avaruus, suuri tuntematon.

Polaris-matto

Kuin sykkivät tähdet muuttuu Polariksen kuvio. Polaris eli Pohjantähti on yksi tunnetuimmista sykkivistä tähdistä eli kefeideistä. Todellisuudessa Pohjantähti on kolmen tähden järjestelmä, jonka osista vain pääkomponentti eli iso jättiläistähti sykkii.

Kudotun Polaris-maton sidos on muunnelma perinteisestä kirkonkaaresta, johon on yhdistetty palttinapolkuset.

Suunnittelija Helena Heinonen

Linnunrata-sukat

Linnunrata, oma galaksimme, sen monimuotoisuus ja sadat miljardit tähdet toimivat Heli Rajavaaran inspiraationa uutta sukkamallia luodessa. Linnunrata-sukat neulotaan varresta varpaisiin ja niiden kantapää on perinteiseen tapaan vahvistettu.

Suunnittelija Heli Rajavaara

Kiertoradalla-paita

”Tuo mulle taivaalta kuusi kuuta, paa Saturnuksen renkaat sormeeni mun”, lauloi Ressu Redford aikanaan. Kiertoradalla-paidassa koko galaksi kiertyy planeettojen ketjuna helminauhaksi pääntien ympärille.

Kiertoradalla on lyhyt ja lyhythihainen kaarrokepaita, joka lämmittää juuri sopivasti.Ohjeen mukaan neulottu paita sisältää alpakanvillaa ja silkki-mohairia, joten valmis pusero on kevyt ja pumpulinpehmeä.

Suunnittelija Soile Pyhänniska

Space Between -huivi

Space Between -huivi sai alkunsa, kun neulesuunnittelija Heidi Alander pohdiskeli avaruuden hämmästyttävää ja käsittämätöntä äärettömyyttä. Huivissa on kiertoratoja, jotka joissain paikoissa kohtaavat ja toisinaan taas kulkevat yhä etäämmäs ja etäämmäs toisistaan.

Suunnittelija Heidi Alander

Tähtisäikeitä-tyyny

Tähtisäikeitä-tyynyn kuvio on saanut alkunsa teoriasta, jonka mukaan galaksien väliset alueet sisältävät kaasuista muodostuvia säikeitä. Ne ovat ikään kuin rihmoja tai valovuosia pitkiä kuitujuovia, jotka jatkuvat äärettömiin.

Tähtisäikeitä tehdään tuftausneulan (eng. punch needle) avulla. Tuftausneula on perinteistä tuftauslaitetta pienempi ja kevyempi työväline, jolla voi valmistaa ryijymäistä nukkapintaa tai tasaisempaa kirjonnan kaltaista pintaa. Tähtisäikeissä työn tasaisempi nurja puoli on tyynyn oikea puoli.

Suunnittelija Johanna Lumila

Tähtilaiva-huivi

Matkustaminen galaksilta toiselle on mielikuvitusta kutkuttava unelma. Avaruus on viimeinen erämaa, paikka jota ihminen ei ole vielä täysin valloittanut. Pääasiassa tieteisfiktiossa esiintynyt termi ”tähtilaiva” on väline, jolla ihminen voi matkustaa tähtijärjestelmältä toiselle, tutkia ja kohdata uusia maailmoja.

Tähtilaiva-huivi on saanut muotonsa kolmionmuotoisesta avaruusaluksesta, joka sukkelaan puikkelehtii tähtien välissä väistellen laser-säteitä ja toisia aluksia. Huivi valmistetaan kolmionmuotoisella kudontakehyksellä.

Suunnittelija Elina Johanna

Pyörre-mosaiikkipeili

Maria Kuparin suunnittelemassa Pyörre-mosaiikkipeilissä palat on sommiteltu kulkemaan kierteisesti kuin galaksissa, jonka painovoima pitää koossa. Peilissä uusia mosaiikkipaloja voi yhdistää kierrätysmateriaaliin.

Suunnittelija Maria Kupari

Pieni avaruusolento

Pieni avaruusolento syntyi Annariikka Qvistin mielikuvitusleikistä.

Ehkä tuolla jossain toisessa galaksissa, kaukana valovuosien päässä asuu pieni, mutta älykäs ja ystävällinen kansa. Lilojen olentojen suippokorvat takaavat äärimmäisen tarkan kuulon ja tuntosarvet aistivat niin tuulen suunnan kuin lähestyvän vaaran. Saksikädet soveltuvat sekä tarkkaan työskentelyyn että voimaa vaativiin tehtäviin.

Kukapa sen tietäisi, vaikka se olisi totta?

Suunnittelija Annariikka Qvist

Kuvat Sonja Karlsson

Ohjeet tuotteiden tekoon löydät Taidosta 5/19. Osta lehti irtonumeromyyjiltämme tai tilaa se Taidon verkkokaupasta.