Taito – joulun neulelehti 2 ilmestyy 14.10.

Joko saa tunnelmoida joulua? Neuleisiin keskittynyt erikoisnumeromme ilmestyy 14.10. Lehden voi tilata ennakkoon verkkokaupastamme.

Jouluista tunnelmointia me olemme nimittäin viime viikkoina tehneet: puuhanneet lokakuussa ilmestyvää Taito – joulun neulelehteä painokuntoon konvehtirasian äärellä glögilasit käsissä. Nyt lehti on painossa ja voimme hykerrellen odotella, miltä työ näyttää paperille painettuna.

Taito – joulun neulelehti on kerran vuodessa ilmestyvä erikoisnumeromme, jonka sivuilta löydät ajattomia ja laadukkaita, kotimaisten suunnittelijoiden laatimia neuleohjeita. Kutsuimme jo noin vuosi sitten yhdeksän neulesuunnittelijaa mukaan rakentamaan lehteä kanssamme. Valitsimme silloin lehden teemaksi yhdessäolon – tietämättä, miten ajankohtaiselta se nimenomaan tänään koronan runtelemassa maailmassa tuntuu.

Lehden ohjemallistosta löytyy paitoja, huiveja, sukkia, lapasia ja parikin erilaista pipoa – yhteensä 14 ajatuksella laadittua ohjetta. Lehden ohjeet ovat suunnitelleet Anu Ahoniemi, Anna Johanna, Emma Karvonen, Maria Kostamovaara, Merja Ojanperä, Soile Pyhänniska, Marika Salminen, Tuulia Salmela, Saara Toikka sekä Susanna Winter.

Taito – joulun neulelehti 2 ilmestyy irtonumeromyyntiin 14.10.2020. Voit tilata sen ennakkoon verkkokaupastamme. Ennakkoon tilatut lehdet postitetaan ilmestymisviikon alussa. Tilaa lehti täältä.