Suomalaisessa perinteessä korjaus on perinteisesti pyritty tekemään näkymättömäksi. Kaikkein hienoin parsinta on ollut se, jota ei huomaa kuin suurennuslasilla ja paikkakin on valmistettu samasta väristä kuin paikattava tuote.
Korjaus on Suomessa perinteisesti pyritty tekemään näkymättömästi. Vähän kuin korjauksessa olisi jotain hävettävää: se pitää piilottaa, kätkeä katseilta. Ehkä ajatustavan taustat ovat ajassa, jolloin vaatteista pystyi päättelemään vaurauden. Vain kaikkein rikkaimmilla oli varaa hankkia uusia, ehjiä vaatteita vanhojen repeytyessä tai hiutuessa puhki.
Siitä näkökulmasta katsottuna näkymättömän korjauksen teko oli taito vailla vertaansa, mutta toisinkin voisi olla.
Japanilaisessa perinteessä korjaus on saanut näkyä ja se on jopa tarkoituksella tehty näkyväksi. Japanissa on nimittäin ajateltu, että korjaus korottaa tuotteen arvoa.
Helposti ajattelemme, että tuotteesta tulee arvoton, kun se menee rikki. Rikki mennyt kulho tai lautanen on hyödytön, koska se on käyttökelvoton. Polvista kuluneet trikoot kelpaavat vielä kotihousuiksi ja pyykkikoneen rikkoman t-paidan voi hyödyntää siivousräteiksi, muttei ne päällä kylille lähdetä – ainakaan lähikauppaa kauemmas.
Kun ajattelemme näin, unohdamme tuotteen historian. Rikkoutunutkin kulho kantaa mukanaan menneisyyttään, ja kun kulhon korjaa kokonaiseksi, säilyy menneisyys osana nykyisyyttä. Korjatulla tuotteella on tietysti käyttöarvo, kun se on käyttökelpoinen, mutta sillä on myös historiallinen arvo, koska se on olemassa, se on ollut olemassa jo jonkin aikaa.
Kun tuotteen korjaa näkyvästi, tuodaan esiin esineen historia. Parsituissa sukissakin on historiallisia kerrostumia. Ne sisältävät muistoja, jotka kertakäyttökulttuurista uupuvat. Siksi näkyvästi korjattu tuote voi olla jopa arvokkaampi ja merkityksellisempi kuin sen täysin ehjä, uusi ja täydellisen symmetrinen vieruskaveri.
Ja onhan myös niin, että jokainen korjattu asia ja esine on ainutlaatuinen, koska jokainen särkyy ainutlaatuisella tavalla. Ehjiä on rivissä kolmetoista tusinassa, mutta kun kulho putoaa ja hajoaa tuhanteen osaan tai lapanen hiutuu puhki, ei mikään toinen hajoa täysin samalla tavalla, eikä mitään toista voi korjata täysin samalla tavalla. Siinäpä oppia elämästä.
Taidon 3/20 teemana on korjaus. Kymmenen teemasivun mukana vierailemme Tampereen Pispalassa rakennuskulttuuriyhdistys Piirun talolla ja kuulemme Jari Ketolan mietteitä korjausrakentamisesta. Teeman tiimoilta tutustumme myös japanilaiseen kintsugi-perinteeseen ja Vaatelaastareiden tarinaan. Tilaa Taito 3/20 verkkokaupastamme.
Teksti ja kuva Sonja Karlsson